Lupaukset eivät aivan täyty

Reilu vuosi sitten kehuin Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen dystopiatrilogian ensimmäistä osaa, joka koukutti odottamaan jatkoa. Valitettavasti petyin toiseen osaan Hiekkasotilaat (WSOY, 2012), joka ei täysin onnistu täyttämään lupauksia.

Mielestäni Hiekkasotilaat on kuivempi ja tylsempi kuin 2300-luvulle sijoittuvan saagan aloitusosa. Teoksessa käydään sotaa; moninaiset taistelukuvaukset ovat varsin puisevia. Myös Utun retkiä Muinaisella kuvataan liian yksityiskohtaisesti, vaikka merkillinen alus-laite-olento kiehtova otus onkin.

Näkökulmat vaihtuvat ja samanaikaisia tapahtumia eri paikoissa kuvataan eri näkökulmista perusteellisesti. Jokainen keskeisistä henkilöistä seikkailee enimmäkseen itsekseen eikä heidän välisiään jännitteitä synny juuri muuten kuin jokaisen omassa päässä. Kaikista päähenkilöistä paljastuu ominaisuuksia, jotka tekevät heistä vähemmän sympaattisia kuin aiemmin.

Ensimmäisen osan tulee olla kirkkaana lukijan mielessä tätä aloittaessa, sillä muuten juoneen ja henkilöiden välisiin suhteisiin tuskin pääsee käsiksi. Voisin oikeastaan suositella, että trilogian lukemista suunnitteleva odottaisi kolmannen osan ilmestymistä ja lukisi kaikki osat peräkkäin.

Onhan kaikesta huolimatta kyse on taidokkaasta ja kunnianhimoisesta kotimaisesta tieteisfantasiasta.

Mainokset

Erittäin lupaava alku

En lue paljon tieteis- tai fantasiakirjallisuutta, mutta positiiviset arviot saivat onneksi tarttumaan uusien kotimaisten tekijöiden, Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen, Routasisaruksiin (WSOY, 2011), joka aloittaa 2300-luvulle sijoittuvan trilogian. Teoksen maailmassa ihmiskunta on lähestulkoon jo onnistunut tuhoamaan itsensä.

Teoksen nimi- ja kertojapäähenkilöitä ovat aikuistuvat Utu ja Marras, joista Utu on Laaksoon 2-vuotiaana adoptoitu tyttö ja Marras hänen kasvattiveljensä, joka on traagisten tapahtumien seurauksena lähtenyt Laaksosta. Utun erikoinen ominaisuus kuunnella ja ohjata koneita ja laitteita ei Laakson turvallisessa mutta tarkoin säädellyssä maailmassa ymmärrystä saa. Hän päättää löytää Marraksen ja karkaa.

Laakso on yksi Euraanian, eli sen, mitä Euroopasta on jäljellä sitten vuoden 2068 suuren terrori-iskun, erilaisista ideologisista yhteisöistä, joista kukin pyrkii selviytymään omalla tyylillään; esimerkiksi jäljellä olevaan tekniikkaan tukeutuen, luonnonmukaisuutta ja vaatimattomuutta arvostaen tai toisia riistäen. Kaikkia alueita yhdistää lisääntymisen ja vanhemmuuden voimakas sääntely. Lähes kaikki ihmiset steriloidaan ja lasten perimää valvotaan tarkasti. Muita kuin keinohedelmöitettyjä adoptiolapsia ei oikeastaan ole. Asuttujen alueiden lisäksi Euraaniassa on jättiläismäisiä kaatopaikkoja ja bioterrori-iskujen tuhoamia, elinkelvottomia alueita.

Routasisarukset on kunnianhimoinen ja personaallinen romaani, joka loistavasti kestää vertailun lajityyppien (dystopiat, fantasia, scifi) kansainvälisiin nimiin. Vaikka kirja löytyy kirjaston nuorten osastolta, suosittelen sitä lämpimästi myös aikuislukijoille.

Kieli on viimeisteltyä, kerronta sujuvaa ja henkilöhahmot kiinnostavia. Kertojanäkökulmien vaihtelu toimii loistavasti. Seikkailu yhdistyy saumattomasti pohdintaan yksilönvapaudesta, yhteiskunnallisista valtarakenteista, biotekniikan mahdollisuuksista ja uhista sekä globaalista eriarvoisuudesta.

Loppusilauksena fantasiagenrelle ominainen ennustus – muuttuvassa mystisyydessään – koukuttaa odottamaan seuraava osaa.