Dekkariviikko 2019: Italia

Maalliset jäänteet (Otava, 2019; Earthly Remains, 2017; suomentanut Kaijamari Sivill; 333 sivua) on Donna Leonin kahdeskymmeneskuudes Komisario Brunetti -dekkari. Uskollisesti olen lukenut ne kaikki, vaikkei sarjan muutama edellinen osa olekaan suuremmin sykähdyttänyt. Uusin on kuitenkin taas laadukas ja kiinnostava.

Leon vie komisarionsa tällä kertaa Venetsian ulkopuolelle. Ylirasittunut Brunetti tarvitsee lomasen ja lähtee vaimonsa sukulaisen huvilaan lueskelemaan, lepäilemään ja soutamaan.

Leppoistaminen Sant’Erasmon saarella alkaa hyvissä merkeissä. Brunetti soutelee laguuneilla huvilan eräänlaisen mökkitalkkarin Davide Casatin kanssa, mutta sitten mies katoaa kesäisessä ukkosmyrskyssä.

Teos ei olisi dekkari, jollei Brunetti alkaisi selvittää Casatin kohtaloa. Tapauksen taustat ovat kaukana menneisyydessä. Sitä kaivelemalla paljastuu rumia, suuria salaisuuksia.

Teos on ahmittavan viihdyttävä, mutta Leonille tuttuun tapaan myös yhteiskuntakriittinen. Tällä kertaa keskiössä ovat ympäristörikollisuus, ilmastonmuutos ja vanhusten laitoshoito. Voisiko ajankohtaisempaa dekkaria olla?

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

 

Perheressukka reissussa

David Nicholls on kevyttä mutta kirpeää viihdettä kirjoittava britti, jonka teosten uusin suomennos Yhtä matkaa (Otava, 2016; Us, 2014; suomentanut Inka Parpola; 445 sivua) pureutuu puolisyvällisen humoristiseen tyyliin kariutuvan avioliiton ja oman lapsen aikuistumisen viisikymppisessä miehessä aiheuttamaan paniikkiin.

Päähenkilö on 54-vuotias biokemisti Douglas Petersen, joka ei ole koskaan rentoutunut ja pitää asiantilaa hyvänä. Sitten Connie-vaimo ilmoittaa haluavansa avioeron juuri, kun pariskunnan on määrä lähteä kiertämään Europpaa pian kotoa pois muuttavan poikansa Albien kanssa. Matka päätetään toteuttaa, mutta yhdistämisen sijaan se erottaakin perheen kolme jäsentä, joista jokainen kipuilee omalla tavallaan ja omista syistään.

Matkakertomuksen väleissä Douglas muistelee parikymmenvuotista avioliittoa, jonka onnistumismahdollisuudet vaikuttavat sitä epätodennäköisemmiltä mitä enemmän parin taustoista, luonteista ja kiinnostuksenkohteista tulee ilmi. Tarina etenee siis kahdella aikatasolla: Connien ja Douglasin nuoruudessa 60-70-lukujen taitteen Lontoossa ja perheen nykyisyydessä meidän aikamme Euroopan kultturimatkailukohteissa.

Kaikki edellä kerrottu huomioiden ei uskoisi, että kyseessä on vetävästi kirjoitettu, hauska, liikuttava, sujuvasti etenevä ja viihdyttävä yhdsitelmä matkakertomusta, parisuhderomaania ja tarinaa itsensä löytämisestä. Nicholls on taitava kirjoittaja, jolta moinen onnistuu.

Surullinen tarina

Donna Leonin suositut Venetsiaan sijoittuvat Komisario Brunetti -dekkarit ovat mielenkiintoinen ilmiö. Dekkarijuoni on usein kaikkea muuta kuin varsinaista poliisityötä.

Brunetti kulkee ainutlaatuista kaupunkiaan ikuisesti ihaillen ja maansa raivostuttavaa hallintoa syvästi halveksien jututtamassa kaikessa rauhassa erilaisia ihmisiä, ellei pyydä laitoksen hakkerisihteeriä etsimään laittomasti milloin mitäkin tietoa tai mielistele esimiestään saadakseen etua alaisilleen tai voidakseen rauhassa tutkia kiinnostavaa juttua olipa se tärkeä tai ei. Lounaan ja päivällisen komisariolle valmistaa yleensä kirjallisuudentutkija-opettaja vaimo Paola, jolla vaikuttaa olevan vielä vähemmän työkiireitä kuin puolisollaan.

Kaikki tämä ei kuitenkaan ärsytä, vaan kiehtoo. Uskomatonta.

Samalla kun kuvaa Brunettin (poliisiksi) leppoisaa elämää, yhdysvaltalaissyntyinen Leon ruotii ankarasti pitkäaikaisen asuinmaansa erilaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia epäkohtia — tällä kertaa erityisesti tietyntyyppistä askeettista uskonnollisuutta sekä julmuutta, jonka taustalla on tietämättömyyttä ja taikauskoa.

Kultamuna (Otava, 2015; The Golden Egg, 2013, suomentanut Kaijamari Sivill; 301 sivua) on sarjan 22. osa. Tarina alkaa Daviden, kuuromykäksi tiedetyn miehen kuolemasta, jota pidetään onnettomuutena tai vahinkona. Käy ilmi, että Davide työskenteli Brunettien käyttämässä pesulassa, ja komisario kiinnostuu kehitysvammaiseksi olettamansa miehen elämästä ja kuolemasta.

Kiinnostus kasvaa, kun ilmenee, ettei Davide virallisesti edes ollut olemassa. Mikä oli Daviden tarina? Kuka hän oli? Miten hän eli? Miksi hän kuoli? Näitä selvitetään lähinnä ihmisiä jututtamalla, vaikka monet ovat vastahakoisia puhumaan poliisille tai ylipäänsä puhumaan. Kuoleman kautta avautuu ankea ja surullinen, lähes uskomaton, elämäntarina.

Mitä siitä, jos Leonin dekkareiden kuva poliisityöstä vaikuttaa epäuskottavalta ja hänen perhe-elämänsä yliauvoisalta, kun kirjailija osaa punoa ovelia juonia ja kirjoittaa kiehtovia tarinoita. Toivottavasti Leon (s. 1942) ennättää ja jaksaa kirjoittaa sarjaa samalla tasolla pysyen vielä toisen mokoman lisää.