Poliittinen trilleri

Hillary Rodham Clinton (Yhdysvaltain 67. ulkoministeri) ja Louse Penny (kanadalainen dekkaristi) ovat kirjoittaneet yhdessä poliittisen trillerin, jossa nimet on vaihdettu, mutta hahmoja ei. Romaanissa Terrorin valta (Bazar, 2022; State of Terror, 2021; suomentanut Timo Korppi; 573 sivua) Trumpin nimi on Eric Dunn, pilkallisesti Eric Dumb, ja Putinin Maxim Ivanov, mutta kaunokirjalliset tyypit käyttäytyvät ja toimivat kuin oikeat esikuvansa. Myös ulkoministeripäähenkilö Ellen Adamsin kokemukset ja ajatukset lienevät tosielämästä, joka voinee olla keksittyäkin ihmeellisempää.

Yhdysvaltojen poliittinen tilanne on kriittinen edellisen presidentin katastrofaalisen nelivuotiskauden jälkeen. Tuore presidentti on tehnyt yllätysvedon nimittämällä ulkoministerikseen poliittisen kilpakumppaninsa Ellen Adamsin, eikä ilman taka-ajatuksia tämän uran tuhoamisesta. Myös maailmanpolitiikassa eletään epävakaita aikoja, osittain USA:n tempoilun ja sekoilun vuoksi. (Nykysodasta Euroopassa ei kuitenkaan vielä tiedetä mitään.)

Kongressin aloituskokouksen aikana räjäytetään bussi kolmessa eurooppalaisessa kaupungissa: Lontoossa, Pariisissa ja Frankfurtissa. Kryptinen varoitusviesti ei löydä ajoissa perille, mutta terrori-iskut ovatkin vain alkusoitto sille, mikä oikeasti uhkaa Yhdysvaltoja ja koko maailmaa.

Mediamaailmasta politiikkaan siirtyneen ulkoministerin tehtäväksi osoittautuu maailman vaarallisimman kuolemankauppiaan löytäminen, ja sitä myötä ydintuhon estäminen. Se johtaa pikamatkailuun maailman valtakeskittymästä toiseen. Ja kolmanteen ja neljänteen. Vihollisia on ilmiselvästi kuitenkin myös lähipiirissä. Keneen voi luottaa ja kuka on petturi?

Teoksessa toimitaan kansainvälisen politiikan ytimessä: Valkoisessa talossa, Yhdysvaltain johdon omissa lentokoneissa, eri maiden päämiesten virkahuoneissa ja päivällispöydissä sekä muun mussa eräällä floridalaisella ökykartanolla, mutta myös Afganistanin ja Pakistanin rajaseuduilla, iranilaisessa luolastossa ja frankfurtilaisessa sairaalassa. Paikat ja tilanteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin, kun juonivetoinen tarina lisää kierroksia luku luvulta.

Tämäntyyppisissä tarinoissa henkilöhahmot jäävät usein aika ohuiksi. Niin nytkin, vaikka ihmissuhteiden kuvaamiseen pyritäänkin jonkin verran panostamaan. Kaikki kuitenkin tapahtuu vain muutamassa päivässä, joten fokuksessa on toiminta, ei tunne-elämä. Siitäkin huolimatta, että Ellen Adamsin tytär ja poika ovat myös mukana kuvioissa.

Vaikka kyse on viihteestä, on kirjalla synkät pohjavireensä ja vakava viesti, joka voisi kuulua vaikkapa näin: Suurvaltojen johtajiksi ei saa päästää tyhmiä ihmisiä, joita pahat pääsevät vedättämään. Terrorin valta on epäuskottavuuksistaan huolimatta vetävä trilleri, mutta suomennos on ilmiselvästi ja erittäin valitettavasti tehty liiassa kiireessä.

Minun mielestäni Pennyn oman kirjasarjan Three Pines ja Armand Gamache olisi kannattanut pitää erossa tästä tarinasta. Viittaus runoilija Ruth Zardoon hykerrytti ja olisi hyvin riittänyt.

Lannistumaton

Hilja Pärssisestä (o.s. Lindgren, myöhemmin Liinamaa) tuli 23.5.1907 yksi maailman 19 ensimmäisestä naiskansanedustajasta. Vaikka Australiassa ja Uudessa-Seelannissa olisi lain mukaan voinut olla naisia parlamentissa Suomea aiemmin, ei heitä sinne äänestetty. Toisin oli Suomessa.

Raili Mikkasen elämäkertaromaani Hilja, yksi maailman ensimmäisistä – välähdyksiä Hilja Pärssisen, opettajan, runoilijan, kansanedustajan, pakolaisen, vangin sekä työväen, naisten ja lasten puolestapuhujan elämästä (Robustos, 2017; 320 sivua) kertoo Hiljan elämäntarinan hänen muistellessaan sitä sairaalassa hieman ennen kuolemaansa.

Maassa ja maailmassa, johon Hilja oli vuonna 1876 syntynyt, ei naisilla ollut valtaa edes omaan palkkaansa tai omaisuutensa, sillä avioliitossa naisen omaisuuden hallinta oli miehen käsissä. Eipä tasa-arvoa ollut yhteiskunnassa muutenkaan, kun noin 8 %:lla oli äänioikeus säätyvaltiopäivillä.

Ahkera ja tarmokas Hilja opiskeli opettajaksi Sortavalan seminaarissa, jossa hän myös tutustui tulevaan aviopuolisoonsa Jaakkoon, joka oli lukija- ja tutkijaluonne vastakohtana tulisieluisesti maailmanparantamiselle omistautuvalle vaimolleen. Opettajan työssään Hilja ei voinut olla huomaamatta lasten ja perheiden köyhyyttä ja sen kautta yhteiskunnallista epätasa-arvoa, jonka poistamiselle hän lopulta omisti lähes kaiken aikansa.

Lisäksi Hilja opiskeli kieliä, käänsi ja laati lehtijuttuja ja pamfletteja sekä kirjoitti runoja, joita myös esitti eri tilaisuuksissa. Niitä kertyikin melkoiset määrät aluksi kulttuuri- ja yhdistystoiminnassa ja sitten puoluepolitiikassa. Sisällisodan jälkeisessä poliittisessa kaaoksessa Pärssiset harhailivat kaksi vuotta Neuvosto-Venäjällä nähden nälkää ja käsittämätöntä kurjuutta. Suomeen paluu tarkoitti vankeustuomiota, jonka kärsittyään Hilja palasi jatkamaan eduskuntatyötä.

Mikkasen tyyli on varsin yksinkertaista ja todella helppolukuista, vaikka harvalukuiset dialogit, erityisesti Hiljan ja Jaakon väliset, ovatkin kovin jäykän kuuloisia. Hilja Liinamaa-Pärssinen oli lannistumaton tahtonainen, joka joutui kokemaan monta pettymystä ja vastoinkäymistä, mutta sai kokea myös suuria onnistumisia ja menestyksen hetkiä. Yksi maailman ensimmäisistä naiskansanedustajsta on taatusti oman kirjansa ansainnut. Mikkanen muistuttaa samalla, ettei suomalainen hyvinvointiyhteiskunta syntynyt itsestään.

Sininen valo läppärin yläreunassa

Pauliina Suden Takaikkuna (Tammi, 2015; 555 sivua) sai Suomen Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon, joten odotukseni sen suhteen olivat (liian) korkealla. Valitettavasti hieman petyin, vaikka kyseessä kelpo jännäri onkin.

Päähenkilöitä on useita ja heidän välilleen kudotaan monimukainen verkko.

Sosiologi Leia Laine joutuu verkkourkinnan — sekä tietokoneen että puhelimen kautta — ja niin digitaalisten — varastetuksi ilmoitettu luottokortti, tyhjennetty bussikortti, muokatut terveystiedot — kuin lopulta fyysistenkin hyökkäysten kohteeksi. Alussa hän on täysin tietämätön siitä, että ylipäänsä on uhri; niin kuin kuka tahansa puhelimen ja tietokoneen peruskäyttäjä kai olisi. Vaikka ehkä siihen nettikameran valoon olisi kannattanut kiinnittää heti huomiota… Lopussa Leia saa pelätä niin oman kuin teini-ikäisen tyttärensäkin hengen edestä.

Urkinta ja jahti liittyvät toisen keskeisen henkilön eli Viivi-tyttären nettihölmöilyyn, mutta sitä ei tiedä äiti eikä tytär. Huomio kiinnittyy nimittäin ensin siihen, että Leia on juuri esiintynyt televisiossa ProMen-nimisen seksipalveluita ostavia miehiä auttamaan pyrkivän hankkeen toiminnanjohtajana ja saa päälleen valtavan määrän netin enemmän ja vähemmän sekopäisten kommentoijien lokaa, jota kaikenmaailman trollit innoissaan lietsovat.

Kolmas näkökulmahenkilö on Land-o-niminen verkkovelho, joka rankan avioeron jälkeen kaipaa poikaansa ja elää monitoreiden keskellä sotkuisessa pikkukolmiossa käyttäen kaiken aikansa ilmeisen tuottoisaan hakkerointiin. Hänen kauttaan näytetään, ettei kukaan, joka käyttää nyky-yhteiskunnassa mitään tietoverkkoja, ole suojassa verkon roistoilta. Suojautuakseen muilta kaltaisiltaan nörtti itse maksaa aina käteisellä eikä huoli minkäänlaisia jäsenkortteja, mutta riittääkö se, jos on kuitenkin esimerkiksi rekisteröinyt auton, vieläpä kalliin ja huomiotaherättävän?

Neljäs päähenkilö on vastenmielisen puolueen vastenmielinen tuore oikeusministeri Tarmo Häkkilä Savosta. Kotona ovat nuori vaimo ja lapsikatras, pääkaupungissa vastapainoksi komenteleva avustaja Valtti Nyman, ravintoloiden houkutukset ja poikamiesboksin yksinäisyyttä lievittävä nettiseksi.

Takaikkuna on kiinnostava ja hyvin kirjoitettu ajankohtainen, yhteiskunnallinen trilleri. Mutta jännitystä tarinaan ei oikein synny, koska näkökulmat vaihtelevat liikaa ja lukijalle paljastetaan niin paljon enemmän kuin henkilöille. Ministerin perheasiat eivät lopulta liity oikein mihinkään; romanikerjäläisepisodista puhumattakaan. Muutakin pientä sälää on sen verran liikaa, että romaani on paisunut liian laajaksi. Olisin arvostanut tiivistämistä.

P. S. Susi on käyttänyt runsaasti lähdekirjallisuutta Internet-ajan rikoksiin liittyen ja niin autojen kuin kipsaamisenkin asiantuntijoita. Harmi, ettei myös murreasiantuntijaa. Miemittelyalueelta Kuopioon muuttaneena minua häiritsee, että kuopiolaisministeri puhuu ja kuulee mietä ja sietä vaalipiirissään piipahtaessaan.