Kolme erilaista jännäriä lapsista

Alan Bradleyn neljäs Flavia de Luce -dekkari Filminauha kohtalon käsissä (Bazar, 2016; I Am Half-Sick of Shadows, 2011; suomentanut Maija Heikinheimo; 317 sivua) ei mielestäni ole yhtä valloittava kuin aiemmat sarjan teokset. (Katso mitä kirjoitin toisesta ja kolmannesta osasta.) Vaikuttaa siltä, että pikkuvanhan 11-vuotiaan kemistin salapoliisihommelit 1950-luvun englantilaiskylässä alkavat toistaa itseään liikaa, vaikka juoni onkin näppärästi punottu.

Aivan toisenlaisen brittitytön kohtasin Rosamund Luptonin huimassa arktisessa jännärissä Hiljaisuuteen hävinneet (Gummerus, 2016; The Quality of Silence, 2015; suomentanut Outi Järvinen; 326 sivua), jossa kuuro 10-vuotias Ruby matkaa äitinsä kanssa rekalla Alaskan halki etsimään Rubyn isää, joka on luontokuvaaja. Hänet on nähty viimeksi pienessä inuiittikylässä, joka on palanut maan tasalle. Lupton kuvaa hienosti kuuron lapsen havaintoja ja elämää, mutta näkökulma on myös äidin. Jännitys on tiivistä monista epäuskottavuuksista huolimatta.

Ruotsalaisen Katarina Wennstamin romaanissa Kivisydän (Otava, 2016; Stenhjärtat, 2012;suomentanut Anja Meripirtti; 412 sivua) lapsi on pääosassa toisella tavalla, uhrina. Vain kuusikuinen Gloria tuodaan lastensairaalan päivystykseen henkihieverissä ja hänellä todetaan vakava aivovamma. Vauvaa on ilmeisesti ravisteltu rajusti. Hyvintoimeentulevan perheen vanhempien välit vaikuttavat hieman oudoilta ja Glorian veljet jotenkin säikyiltä. Isoäidit antavat perheestä ristiriitaisia lausuntoja eikä lapsenvahtina usein ollutta tyttöä tavoiteta. Kuka vauvaa riepotteli? Kerran aloitettuani en voinut jättää lukemista kesken. Niin tenhoavasti voi kirjoittaa näin hirvittävästä väkivallasta, joka on yleisempää kuin tiedetään, sillä aina ravisteltu vauva ei päädy sairaalaan.

 

 

 

 

Mainokset

Sekalainen kokoelma naisten kirjoittamia dekkarinovelleja

Femme fatale – murhaavan hurmaavat naiset (toim. Maria Smith, Conranic, 2011; koonnut ja suomentanut Conranicin työryhmä) on kokoelma naisten kirjoittamia rikos- ja jännitysnovelleja. Kirjoittajia ja novelleja on 14. Niiden järjestys Agatha Christiestä Marcia Mullerin kautta Joan Hessiin etenee Neiti Marplen kotoisuudesta kovaksikeitetyn kautta lähes kauhun rajoille.

Kokoelman parhaat lukukokemukset tarjoavat mielestäni Antonia Frazer henkilöllisyyden varastamisjuonellaan, Amanda Cross mielikuvituksellisella adoptiotarinallaan, Ruth Rendell kissakertomuksellaan, Faye Kellerman sormustapauksellaan ja Celia Fremlin syyllisyyden eri asteita pohtivalla novellillaan. Mary Higgins Clarkin osuus on enemmän romanttinen kuin jännittävä, mikä on tuttua hänen romaaneistaankin.

Kirjassa on häiritsevän, lähes raivostuttavan, paljon painovirheitä. Ihmetyttää myös, mitä toimittajaksi mainittu Maria Smith on tehnyt, kun kokoelman on koonnut ja suomentanut Conranicin nimettömäksi jäävä työryhmä.

Olisin myös kaivannut alkuperäisnovellien ilmestymisvuosia sekä tietoja kirjoittajista, joista moni – Betty Ren Wright, Barbara D’Amato, Elizabeth Dalton, Carolyn Jensen Watts ja Elizabeth Massie – oli minulle ennestään tuntemattomia, ja, useimmat koko joukosta ennestään suomentamattomia.