Älä hanki androidia

Ian McEwanin Kaltaiseni koneet (Otava, 2019; Machines like me, 2019; suomentanut Juhani Lindholm; 365 sivua) on kiehtova vaihtoehtohistoria, joka sijoittuu 1980-luvun alun Lontooseen. Monista syistä, jotka käyvät ilmi tarinan mittaan, tuo 1980-luku on erilainen kuin se, jonka oikeasti elimme.

Elettiinhän biotieteiden ja robotiikan kulta-aikaa – samoin kuin kosmologian, klimatologian, matematiikan ja avaruustutkimuksen. Uutta renessanssia elivät niin ikään brittiläinen televisio- ja elokuvateollisuus, runous, urheilu, gastronomia, numismatiikka, stand up -komedia, seuratanssiharrastus ja viininvalmistus. Kulta-aikaan osallistuivat myös järjestäytynyt rikollisuus, kotiorjuus, väärentäminen ja prostituutio.

Eikä vähiten siksi, että Alan Turing (k. 1954) on romaanin maailmassa yhä elossa ja johtaa teknologista kehitystä johtoajatuksenaan avoin lähdekoodi. Digitaalinen kehitys onkin todella huimaa. Yhteiskunta on kuitenkin polarisoitunut koneiden viedessä työpaikkoja. Britannia häviää Falklandin sodan ja Margaret Thatcher menettää pääministerin viran. Erilaisia historiallisia koukkuja bongaillessani huomaan ilokseni, että tiede on avoimempaa kuin nyt avoimen tieteen aikakaudella, ja että The Beatles on tehnyt uuden levyn.

Nykyhetki on äärimmäisen hauras ja epätodennäköinen rakennelma. Se olisi voinut muodostua aivan toisenlaiseksi.

Kirjan päähenkilö Charlie Friend hankkii perintörahoillaan Aatamin, yhden kalliin juuri markkinoille tulleen androidin. Naispuolisen näköiset ovat Eevoja ja androideja on kaikkiaan vain 25. Yhdessä naapurinsa ja rakastettunsa Mirandan kanssa hän määrittää komean ja älykkään androidinsa persoonallisuuden.

Manuaalissa sanottiin, että Aatamilla oli sekä käyttöjärjestelmä että luonne – ihmisluonne siis – ja lisäksi vielä persoonallisuus, se jonka luomiseen toivoin Mirandan osallistuvan.

Vaikkei voikaan syödä tai juoda, vaan lataa itsensä öisin pistorasiasta, on Aatami niin lähellä ihmistä, että rakastuu Mirandaan. Samalla se kuitenkin tietää myös naisen synkän salaisuuden. Kun androidi tuntee ja ajattelee kuin ihminen, mikä sen erottaa ihmisestä? Kun ylivertaiseen tekoälyyn yhdistetään tunteet, kuinka se kestää ihmiskunnan itsetuhoisuuden ja järjettömyyden? Kun kone tietää eron oikean ja väärän välillä, onko kaikki mustaa tai valkoista vai jääkö harmaalle vielä tilaa?

Kun keinotekoiset ihmiset muuttuisivat enemmän meidän kaltaisiksemme, sitten meiksi itseksemme, sitten joksikin vielä enemmäksi, niin tuskinpa niihin kyllästyä voisi. Ne vääjäämättä yllättäisivät meidät.

Vaihtoehtohistoriallisen ja jopa viihteellisen asetelmansa avulla kirjailija käsittelee suuria moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. McEwan on taitava ja viisas kirjailija, jonka tuotannosta kannattaa lukea aivan kaikki.

 

 

 

Kertomuksia rikoksista

Syyllisyys (Atena, 2014; Schuld, 2010; suomentanut Raija Nylander) on saksalaisen asianajajan Ferdinand von Schirachin kertomuskokoelma, jossa hän luo ilmeisesti todellisista — tai ainakin mahdollisista — rikostapauksista kaunokirjallisuutta.

Kokoelman 15 novellia ovat lyhyitä ja toteavia. Joitakin lukiessa tulee paha olo uhrien vuoksi; toisten kohdalla melkein huvittuu rikosseuraamusjärjestelmän toiminnasta. Jotkut kertomuksista jäivät vaivaamaan mieltä pidemmäksi aikaa.

Kokonaisuutena kokoelma saa ajattelemaan syyllisyyttä ja syyttömyyttä sekä välistä rajaa. Teos nostaa esille suuria moraalisia kysymyksiä kuten kuka ansaitsee tuomion, miten mistäkin rikoksesta pitää tuomita, milloin on kyse itsepuolustuksesta, milloin saa olla auttamatta ja milloin pitää auttaa.

Näiden kertomusten kuvaama maailma on arvaamaton ja kova paikka. Kirjailijan tyyli on pelkistetty ja karu. Vakavaa rikoskirjallisuutta parhaimillaan.

Maksamme velkaa

Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on yksi parhaista elävistä kirjailijoista. Hän on kirjoittanut yli kolmekymmentä teosta, niin romaaneja ja runoja kuin esseekokoelmiakin. Parisenkymmentä hänen romaaniaan on suomennettu, tuoreimpana Poikkeustila (Otava, 2007), samoin joitakin runoja kokoelmassa Myös sinun nimesi.

Tuorein Atwood-suomennos ei ole kaunokirjallisuutta, vaan velkaan paneutuva, älykäs ja kattava esseekokoelma Velka ja vaurauden varjopuoli (Like, 2009; suom. Petri Stenman), jonka tekstit on alunperin laadittu radioluennoiksi vuonna 2008.

Atwood paneutuu perusteellisesti velan käsitteeseen ja historiaan luodaten erityisesti velan  roolia ihmisten  elämässä ja yhteiskuntien rakenteissa.  Atwood kirjoittaa velasta ikiaikaisena aiheena ja käsitteenä uskonnossa ja kirjallisuudessa. Hän puhuu rahaveloista, kunniaveloista, velasta syntinä, velasta juonena, sekä velasta pallolle, jolle elämme.

Atwoodin lukeneisuus ja sivistys suorastaan huokuu kirjan sivuilta. Vaikka aihe kenties vaikuttaa puisevalta ja raskaalta, on toteutus toisenlainen: kiinnostava, innostava, suorastaan jännittävä. Matka muinaisista yhteiskunnista keskiajan kautta nykypäivään tehdään tekstien, kirjallisuuden kautta.

Aiheena velka on samanaikaisesti sekä ikiaikainen että päivänpolttava. Atwoodin velkakirja on syvällinen, kummallinen ja kiehtova yhdistelmä henkilökohtaisia muistoja, kirjallisuus-, talous- ja uskontohistoriaa, etiikkaa ja poltiikkaa; ja vähän kaunokirjallinenkin.