Dekkariviikko 2020: Karstin kuolleet

Karstin kuolleet (Huippu, 2020; Die Toten vom Karst, 2002; suomentanut Anne Kilpi; 451 sivua) on Veit Heinichenin Triesteen ja sen lähiseuduille sijoittuvan Komisario Laurenti -sarjan toinen osa.

Kaupunkia kiusaa jääkylmä bora nera -tuuli, joka tuo mukanaan lumisateen marraskuussa. Proteo Laurentin valmiiksi huonoa tuulta säätila pahentaa entistestään. Hänen on tultava toimeen lähes itsekseen, sillä vaimo Laura on lähtenyt äitinsä luo miettimään avioliittoaan, tyttäret ovat muualla opiskelemassa ja vain poika Mario – jonka tekemiset näyttävät yhä useammin tulevat huomatuiksi joko mediassa tai poliisilaitoksella – asuu kotona.

Töitä sentään riittää viemään ajatukset muualle, sillä läheisessä kylässä tapahtuu pommiattentaatti, jossa lapsiperhe saa surmansa, ja lähimetsästä löydetään julmalla, oudolla tavalla tapettu mies.

Tapauksilla vaikuttaa olevan paitsi keskinäinen yhteys myös jotakin tekemistä kalastajien ja kalakauppiaiden kanssa. Kostetaanko nyt sodanjälkeisiä tapahtumia seudulla, jossa rintamalinjat olivat ja ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia?

Eihän aitoja triesteläisiä olekaan. Siirtolaisia kaikki. Kotoisin kaikkialta. Minä etelästä, ’Italiasta’, kuten jotkut tapaavat sanoa.

En voi sanoa pitäväni Laurentin henkilöhahmosta, joka kohtelee alaisiaan työkeästi ja perheenjäseniään epäreilusti, autoilee umpihumalassa (jos sattuu löytämään samaan aikaa sekä sen että sen avaimet), ei osaa siivota omia sotkujaan, on valmis naisseikkailuihin samalla kuin on mustasukkainen vaimostaan, ja vaikuttaa ratkaisevan rikoksia lähinnä säntäilemällä paikasta toiseen ja puoliksi sattumalta.

Hän tunsi hillitöntä halua saada asiat järjestykseen.

Laurenti haluaa, ajattelee ja suunnittelee, muttei juuri tee. Moni asia jää puolitiehen. Kuitenkin Karstin kuolleet viihdytti minua ja on mielestäni parempi kokonaisuus kuin sarjan aloittanut Kullekin suo kuolemansa.

 

Tällä viikolla eli 8.-14.6. vietetään jälleen perinteistä Dekkariviikkoa ja myös tänä vuonna myös monet kirjabloggaajat ovat mukana. Kirjablogien tämänvuotista dekkarien teemaviikkoa emännöi Luetut.net-blogin Mari.

dekkariviikkologo2020

Naistenviikko — Olgan päivänä vuorossa Virpi

Virpi ei ole naistenviikon nimiä eikä kirjassa esiinnyt Olgaa tai Oilia, mutta päivän kirjana on siitä huolimatta Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan Björk-sarjan kolmas dekkari, monimerkityksisen nimen saanut Kuka kuolleista palaa (Otava, 2016; 348 sivua). Sarja vain paranee edetessään, joten toivon, että siitä tulee pitkä.

Elokuussa 1921 Helsingissä liikkuu pyromaani. Yhä suurempia rakennuksia palaa, muttei asuintaloja, vaan varasto- ja teollisuusrakennuksia. Sitten tapahtuu palo, joka vaatii ihmishengen. Laivanvarustamon konttoripäällikkö löydetään kuolleena ja ylityöllistetty poliisi tarvitsee avukseen Karl Axel Björkin, sisäministeriön virkamiehen, joka harrastaa rikostutkintaa, viihtyy valepuvuissa ja osaa muun muassa tiirikoida. On selvitettävä, liittyykö tuore tuhopoltto entisten sarjaan, ja minne uhrin leski on kadonnut. Ilman fiksua nuorta apulaistaan Frans Valkamaa ei Björk tätä juttua selvittäisi.

Tuoreen perinnön turvin ja sivistyneiden sukulaisten parissa Björkin elämä sujuu aiempaa mukavammin eikä häntä haittaa, että itsekeskeinen ja karkeatapainen isä on luultavasti kuollut sekasortoisella Venäjänmaalla. Sitten tämä ilmaantuukin elävänä Siperian perukoilta ja alkaa (taas) tehdä poikansa ja muunkin perheensä elämästä hankalaa. Myös Björkin verivihollinen, pelätty rikollispomo Atamaani on edelleen vapaana, joten hänenkin suhteensa on oltava varuillaan.

Teoksen, ja koko sarjan, parasta antia on aidonoloinen ajankuva, joka perustuu vankkaan taustatutkimukseen. Romaanin lopussa on taustatiedoksi pari pienoisesseetä teoksen teeemoista.

Naistenviikon nimipäivät

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Tuli kulje kanssani

Marianne Peltomaa kuuluu suomalaisten dekkaristien kärkijoukkoon. Neljäs romaani rikoskonstaapeli Vera Gröhnin ja komisario Heimo Partasen tutkimuksista pureutuu paitsi tuhopolttoihin myös ihmisten välisiin valtapeleihin terävästi havannoiden ja tämän maailman arjessa eläen.

Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan (Schildts, 2011; , Och jag skall avlägsna din slagg, suom. Salla Simukka) teoksen nimenä viittaa raamatunlausesitaatteihin, joita Vera Gröhn alkaa saada postitse työpaikalleen. Liittyvätkö ne eri puolilla pääkaupunkiseutua tapahtuneisiin lukuisiin erilaisiin tuhopolttoihin ja jos, niin vakaviinko, jotka vaativat ihmishenkiä, vaiko roskiksenpolttokolttosiin?

Kun Kruununhaassa menehtyy hurjasti edenneessä palossa pariskunta koirineen, Vera siirtyy väliaikaisesti poliisin tuhopolttoryhmään. Ovatko sitaattiviestit henkilökohtaisia? Mitä Veralta jää huomaamatta?

Säntillinen palomies Aarno Metso on huolissaan autoporukkansa jäsenestä Niklaksesta, joka ei näytä toipuvan palopaikkakokemuksistaan. Ongelmia on myös 14-vuotiaalle Jennalla, joka ulkoilutti palon uhrien koiraa näiden tehdessä pitkää päivää kustantaakseen taidekokoelmansa kartuttamisen. Pariskunnan kummankaan osapuolen sukulaiset eivät suuremmin näytä surevan. Mitä paljastuu uhrien moitteettomalta vaikuttaneen elämän kulissien takaa? Ja mitä tarkoittavat palossa menehtyneen miehen viimeiset sanat palamaan syttyneestä salaatista?

Romaani on tiivistunnelmainen ja sen henkilöissä on särmää. Juoni etenee loogisesti ja tapahtumien kuvaus on luontevaa. Ennalta-arvattavuuksilta ja kliseiltä vältytään. Oivallinen rikosromaani.