Canthin ja Hurmeen Agnes

Kuopiolaiset Agnes ja Liisi ovat lapsuudenystäviä, parhaimpia ja läheisiä mitä olla voi. Erottamattomia.

Nuorena Agnes kuitenkin muuttaa Helsinkiin ja pian kirjeenvaihto tyrehtyy. Hän asuu jo Pietarissa, kun saapuu yllättäen maalaiskaupunkiin kesäjuhlien aikaan. Jo lapsena Agnes hurmasi kauneudellaan kaikki eikä sen suhteen ole mikään muuttunut. Vain Liisi huomaa, ettei Agnes taida enää olla sisältä kaunis.

Emme kuulleet moneen vuoteen Agnesista mitään. Olimme lopettaneet koulun, olimme hajaantuneet sinne, tänne. Muutamia harvoja oli enää jäljellä entisessä koulukaupungissa.

Liisi(t), Agnes, Antti, Köpi ja Veikko Kallavedellä. Kuva: Karri Lämpsä.

Viisi vuotta olin ollut naimisissa. Minulla oli kolme pientä lasta, niiden hoidossa kului aikani, etten maailmasta juuri mitään tietänyt. Entisiä koulutoveria en häitteni jälkeen enää ollut tavannut.

Ystävyyttä on hankala lämmitellä, kun toinen on kopea ja kaikkea suomalaiskansallista ylenkatsova maailmannainen ja toinen kolmen pikkulapsen äiti, joka ei ole luopunut koulutyttöaikojen ihanteista. Sitten kuvaan astuu mustasukkaisuus, kun jopa vakavamielinen Antti-puoliso häikäistyy Agnesin loistosta.

Liisi, Liisi 2, Antti. Kuva: Karri Lämpsä.

Hänessä oli elämää, mielen intoa, tunteita ja hän herätti niitä muissa ympärillään. Ei osannut kukaan ylläpitää niin säkenöitsevää keskustelua kuin hän. Jäykät, tahmeat luonteet sulivat hänen läheisyydessäänkin, iloisuus syttyi riipasi mukaansa vakavimmatkin ja vapautti heidät huomaamattaan tavallisista konventionin siteistä. Näin vanhojen harmaapäidenkin lämpenevän ja loistavan mieltymyksestä.

Juha Hurmeen sovittamana Minna Canthin teksti elää saman aikaan omassa ajassaan ja tässä ajassa. Teatterissa Agnes kurkottaa 1890-luvulta 2020-luvulle ja osoittaa Canthin kirjoittamien henkilöiden ja kuvaamien ihmissuhteiden ajattomuuden, ikuisuuden.

Näyttelijät, joista suurin osa on vierailijoita, ovat taitavia ja monipuolisia, sillä esityksessä on paitsi sekä kipakkaa että jutustelevaa dialogia ja pitkiäkin monologeja, myös laulua ja tanssia – sekä ammuntaa: nuorina tyttöinä Liisi ja Agnes ystävineen pääsevät nimittäin maalle ja silloin kaikki näyttelijät saavat osoittaa kykynsä lehmien rooleissa. Liisin pidemmät monologit, sisäisen äänen puhe, on ratkaistu yllättävän toimivasti Liisi 2:n avulla.

Lavastus on yksinkertaisuudessaan toimiva ja lavan keskellä trampoliini toimii monena luontevasti ja myös hauskasti. Puvustus on viitteellisesti kirjoitusaikainen.

Esitys on raikas, koskettava, hauska, viihdyttävä ja syvällinen. Valloittava.

”Hän nauroi, heitti päätään taakse, nojautui kyynärspäillään takana olevan tuolin karmiin ja antoi minulle taaskin ylimielisen, vaativan katseen.” Kuva: Karri Lämpsä

Ohjaus ja sovitus: Juha Hurme. Käsikirjoituksen raaka-aineet: Minna Canth (Agnes, Ystävykset, Hanna). Lavastus: Sari Paljakka. Pukusuunnittelu: Sari Paljakka ja Taina Natunen. Valosuunnittelu: Juha Westman. Äänisuunnittelu: Kati Koslonen. Laulujen sävellys ja sovitus: Mika Paasivaara. Rooleissa: Roosa Söderholm (Agnes), Emma Castrén (Liisi), Oliver Kollberg (Liisi 2, Emäntä, Pikku-Antti), Verneri Lilja (Antti Reijola, Villiam Korner, Anna Sohvi), Annukka Blomberg (Sohvi, Aino, Veikko), Seija Pitkänen (Olga, Lyyli, Köpi, Rouva Hartman).

Näytelmän ensi-ilta oli Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä 3.9.2021 klo 19.15. Katsoin päivänäytöksen 30.10.2021. Teatterille kiitokset lipusta ja kuvista.

Heimoerot esiin ja härnäämään¤

Avioliittosimulaattori on Veera Niemisen vuonna 2013 ilmestyneen samannimisen esikoisromaanin pohjalta dramatisoitu maalaiskomedia murre- ja heimoeroista itä- ja länsisuomalaisten välillä.

Tommi Auvinen ja Seija Holma ovat tehneet dramatisoinnin alun perin Pyynikin kesäteatterille vuonna 2015. Kuopion kaupunginteatterissa ensi-ilta on tänään 9.11.2019 Minna-näyttämöllä. Katsoin ennakkonäytöksen eilen 8.11.

Yli kolmekymppiset itäsuomalainen Aino, jota näytteli hieman hermostuneesti Johanna Kuuva, ja länsisuomalainen Jussi — roolissa luonteva Mikko Rantaniva — rakastuvat ensisilmäyksellä. Ikävä kyllä tuon rakkauden kipinää ei juuri huomannut; ehkä pääparin keskinäinen kemia on vielä kehitteillä.

Aino muuttaa Jussin kotitilalle kuukauden koeajalle varmana siitä, että avoimena ja puheliaana sopeutuu mihin tahansa. Ainon on tarkoitus olla iloinen itäsuomalainen, mutta aika ärhäkkä kuva hänestä jäi. Jussi on alati pälpättävän Ainon vastakohta eikä saa oikein sanaa suustaan ennen kuin on lopulta aivan pakko.

Aino puhuu ja miehet kuuntelevat. Kuvassa Johanna Kuuva, Seppo Pääkkönen, Ari-Kyösti Seppo, Atte Antikainen ja Mikko Rantaniva. Kuva Sami Tirkkonen.

Kulttuurit kohtaavat liperiläisen räpätädin ja neljän mynämäkeläisen tuppisuun välillä, sillä metsätilalla asuvat myös Jussin isä — roolissa vakaa mutta hieman vaisu Seppo Pääkkönen — ja setä, jota esitti mainio, mutta länsisuomalaisen stereotyypiksi lopulta aika vilkas Ari-Kyösti Seppo, sekä pikkuveli Jaakko, jonka hankalasta roolista komedian aidosti traagisena hahmona Atte Antikainen selvisi kunnialla. Tilaa asuttaa myös eräänlainen aave eli Jussin äiti, joka on kuollut Jaakon syntyessä 26 vuotta sitten.

Aino yrittää saada Jaakon avautumaan. Kuvassa Johanna Kuuva ja Atte Antikainen. Kuva Sami Tirkkonen.

Parhaan roolisuorituksen ennakkonäytöksessä teki Ainon äitiä näytellyt Virpi Rautsiala oivallisena parinaan Ilkka Pentti Ainon isänä. Eronneen ja silti tiiviisti toisiaan tapaavan pariskunnan keskinäinen kemia toimi mainiosti. Sari Harju ylinäytteli Tiinana, Ainon ystävänä. Mikko Paanasella oli kenties hieman turhauttava tehtävä Ainon edellisenä poikaystävänä Tuomona. Katri-Maria Peltola sen sijaan oli nainen paikallaan huoltoaseman ja leipomon topakkana Raksuna.

Molemminpuoliset lähestymiskiellot kumoavat toisensa. Kuvassa Virpi Rautsiala ja Ilkka Pentti. Kuva Sami Tirkkonen.

Komediaksi näytelmä nauratti suhteellisen vähän, mutta hymyilytti kyllä usein. Menivätköhän parhaat heitot ohi?  Tiuhaan vaihtuvia tunnelmia luovan musiikin, josta huolehti lavalla näyttelijöiden mukana liikkuva hanuristi^, käyttö nimittäin toimi vain osittain, sillä välillä se peitti alleen puheen, jonka seuraaminen oli muutenkin haastavaa. Hyväksyn sen, etten ymmärtänyt kaikkia turunmurteisia repliikkejä — samalla kun harmistuin niistä kuluneimmista — mutta osa tutusta itäsuomalaisnuotistakin peittyi joko musiikin tai ylenpalttisen kiireen alle.

Kiirettä piti myös näyttämön pyörittäjillä. On kätevää, että lavastusta voi vaihtaa vauhdillakin tarpeen mukaan, mutta tarpeettomasti sitä ei pidä tehdä. Toivottavasti lähes huimaava tahti hieman rauhoittuu esitysten edetessä.

Näytelmän on ohjannut teatterinjohtaja Tommi Auvinen, ja lavastanut Sari Paljakka. Pukusuunnittelu on Pirkko Jokelan, valosuunnittelu Juho Itkosen ja äänisuunnittelu Timo Pönnin työtä.

¤Otsikko on lainattu Ilkka Malmbergin ja Tapio Vanhatalon vuonna 1985 ilmestyneen  kirjan nimestä.

^En löytänyt nimitietoa.

Poikkeus: Blogiyhteistyö Kuopion kaupunginteatterin kanssa

Rakkaus ja kuolema — nuoruuden innolla

William Shakespearen Romeo ja Julia on klassikkojen klassikko, rakkaustarinoiden rakkaustarina ja tragedioiden tragedia. Shakespeare on näytelmäkirjailijoista suurin eikä hänen tuotantoaan varmaan koskaan lakata esittämästä.

Klassikkoon ovat rohkeasti tarttuneet yhteistyössä Kuopion taidelukio Lumit ja Kuopion kaupunginteatteri.  Shakespearen tekstin — Marja-Leena Mikkolan suomennos — lomaan on enimmäkseen osuvasti limitetty Paula Vesalan ja Jenni Vartiaisen musiikkia. Vain ”droppausbiisikohtauksen” merkitystä kokonaisuudessa en oikein hahmottanut.

Imettäjä ja Julia (Nemo Kauhanen ja Anni Rönkkö). Valokuva Olavi Lappalainen.

Esitys on viihdyttävä ja raikas. Pääosissa söpöilevät Gabriel Thiam ja Anni Rönkkö, mutta usein shown varastaa mainio Nemo Kauhanen imettäjänä tai Mercution, Benvolion, Abrahamin ja Balthazarin joukko — Janita Kauppinen, Taika Rönkkö, Juho Harjuveteläinen, Miska Palsio.

Luonnollisesti nuoret onnistuvat paremmin nuorten kuin aikuisten rooleissa. Joillakuilla vaikutti olevan hieman liian kiire vuorosanojensa kanssa, mutta useimmat replikoivat selkeästi. Laulajat ja soittajat kuulostivat kaikki upeilta ja tanssikohtaukset näyttivät hienoilta.

Tunnelma on kokonaisuutena mainio, mutta ainakin ensi-illassa ensimmäinen näytös toimi paremmin kuin toinen. Kenties se johtuu nimenomaan Shakespearen tekstistä — rakkauden huuma vetoaa enemmän kuin sen traaginen loppu.

Suloinen pari Romeo ja Julia (Gabriel Thiam ja Anni Rönkkö). Valokuva: Olavi Lappalainen.

Näyttelijät, tanssijat ja muusikot ovat Lumit-lukiolaisia. Näytelmän on ohjannut Kerttu-Liisa Pirinen, tanssit Reetta Varis ja musiikin Ville Heikkinen, Siiri Ahtola ja Anna Immonen. Lavastuksesta on vastannut Jukka Horsmanheimo, puvustuksesta Pirkko Pekkala, maskeerauksesta ja kampauksista Kiki Saastamoinen. Tuottajana on Sannamaria Kuula, valosuunnittelija Juho Itkonen ja äänisuunnittelija Kati Koslonen.

Ensi-ilta oli 25.4.2018. Näytöksiä on vielä seitsemän. Kannattaa käydä katsomassa.

Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa.