Dekkariviikko 2022 – Rebecka Martinssonin hyvästit

Åsa Larssonin pohjoiseen Ruotsiin sijoittuva romaanisarja, jonka päähenkilö on juristi Rebecka Martinsson, kuuluu naapurimaamme laajan ja laadukkaan rikosromaanitarjonnan ehdottomiin huippuihin. Laaja päätösosa Isien pahat teot (Otava, 2022; Fädernas missgräningar, suomentanut Kirsi Kokkonen; 567 sivua) lopettaa romaanisarjan vaikuttavasti.

Tornionjoen saarelta, ränsistyneestä talosta, löytyy kaksi ruumista. Sisar on viimeisillä kevätjäillä hiihtäen tullut hakemaan varmistuksen hulttioveljen kuolemalle eikä tämän ruumis ole yllätys. Pakastimesta löytyvät toinen vainaja sen sijaan on.

Oikeuslääkärin liki viimeinen teko on todeta kaksi henkirikosta, joista toisen uhri katosi vuonna 1962. Hän pyytää asianajaja Rebecka Martinssonia tutkimaan tapausta. Hän haluaa, että vainajan poika saa tietää, mitä isälle tapahtui, vaikka noin vanha murha onkin Ruotsissa vanhentunut. Rebecka Martinsson aavistaa jo suostuessaan joutuvansa kohtaamaan myös omaan menneisyytensä.

Larsson on taitava juonenpunoja, mutta osaa myös henkilö- ja ihmissuhdekuvauksen sekä hallitsee miljöönluomisen, etenkin ja erityisesti pohjoisen luonnon kuvaamisen.

Jos sarja on ennestään tuntematon, kannattaa aloittaa Aurinkomyrskystä (2005; Solstorm, 2003).

Muuten kelvollisessa suomennoksessa ärsytti toistuvasti käytetty sana ulkolainen (oikein: ulkomainen tai ulkomaalainen).

Tuhansien murheellisten laulujen maa

Satu Vasantolan esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi, 2018; 379 sivua) on upea (suku)romaani, joka kertoo rakkaudesta ja vihasta, anteeksiannosta ja kateudesta, pelosta ja toivosta, pyytettömyydestä ja väkivallasta.

Kielellisesti kauniisti voi kertoa lähes rivien välissä valtavan paljon:

Yhä teki mieli halata tyttöä, kuiskata sen korvaan, että vielä sinä opit olemaan hiipimättä. Vielä astut vahvasti kantapää edellä, omaan tahtiisi. Avaat silmäsi ja hengität, puhut niin, että kaikki kuulevat. Pidät huolen, ettei mustelmia tule.”

Romaani sijoittuu monelle aikatasolle eivätkä ne vaihdu tiheästi, vaan ovat kuin omia, erillisiä tarinoitaan. Lopuksi niistä koostuu moniääninen, vahva kokonaisuus.

Joulusaunaan mentiin, vaikka äiti oli pessyt kaikki jo edellispäivänä. Äiti lauloi Marja-Terttua pestessään ja Martti sai kuivata ensimmäisenä puhtaaseen pyyhkeeseen, kun isä ei ollut mukana.”

Aluksi eletään nykyaikaa ja pääosassa on Susanna, vahvan sosiaalisen omatunnon omistava helsinkiläistynyt juristi, joka on ottanut kotiinsa turvapaikanhakija Fatiman. Susannan isoäiti Martta on romaanin toinen päähenkilö. Vuosikymmenten läpi etenevä tarina kertoo hänestä ja hänen lapsistaan aikuisiksi saakka. Suvun koko tarina hahmottuu. Kolmas keskeinen henkilö on yksi Martan pojista, Tapio.

Vahva suositus. Tarinoita eteläpohjalaisista suvuista voi jonkun mielestä olla jo liikaa, mutta lue silti tämä.

Sandhamnin murhat -sarja paranee edetessään

Ristiaallokossa (WSOY, 2017; I farans riktning, 2014; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom) on Viveca Stenin Sandhamnin murhien kuudes osa. Sarja on dekkarin ystävän mielestä parantunut jatkuessaan, sillä hieman saippuasarjamaista ihmissuhdekuvausta on yhä vähemmän ja rikoskirjallisuusominaisuuksia siten enemmän.

Kirjan tapahtumat alkavat jouluaattona, kun Sandhamnin viimeiselle lautalle kiirehtii laiha ja stressaantunut nainen, joka majoittuu hotellin yhteydessä olevaan mökkiin. Samaan