Dekkariviikko 2022 – Rebecka Martinssonin hyvästit

Åsa Larssonin pohjoiseen Ruotsiin sijoittuva romaanisarja, jonka päähenkilö on juristi Rebecka Martinsson, kuuluu naapurimaamme laajan ja laadukkaan rikosromaanitarjonnan ehdottomiin huippuihin. Laaja päätösosa Isien pahat teot (Otava, 2022; Fädernas missgräningar, suomentanut Kirsi Kokkonen; 567 sivua) lopettaa romaanisarjan vaikuttavasti.

Tornionjoen saarelta, ränsistyneestä talosta, löytyy kaksi ruumista. Sisar on viimeisillä kevätjäillä hiihtäen tullut hakemaan varmistuksen hulttioveljen kuolemalle eikä tämän ruumis ole yllätys. Pakastimesta löytyvät toinen vainaja sen sijaan on.

Oikeuslääkärin liki viimeinen teko on todeta kaksi henkirikosta, joista toisen uhri katosi vuonna 1962. Hän pyytää asianajaja Rebecka Martinssonia tutkimaan tapausta. Hän haluaa, että vainajan poika saa tietää, mitä isälle tapahtui, vaikka noin vanha murha onkin Ruotsissa vanhentunut. Rebecka Martinsson aavistaa jo suostuessaan joutuvansa kohtaamaan myös omaan menneisyytensä.

Larsson on taitava juonenpunoja, mutta osaa myös henkilö- ja ihmissuhdekuvauksen sekä hallitsee miljöönluomisen, etenkin ja erityisesti pohjoisen luonnon kuvaamisen.

Jos sarja on ennestään tuntematon, kannattaa aloittaa Aurinkomyrskystä (2005; Solstorm, 2003).

Muuten kelvollisessa suomennoksessa ärsytti toistuvasti käytetty sana ulkolainen (oikein: ulkomainen tai ulkomaalainen).

Tekijä: Tuulevin lukublogi

Lukija. Kirjabloggaaja. Kirjastoihminen.

2 vastausta artikkeliin “Dekkariviikko 2022 – Rebecka Martinssonin hyvästit”

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Les! Lue!

Norsk litteratur på finsk og finsk litteratur på norsk - Norjalaista kirjallisuutta suomeksi ja suomalaista kirjallisuutta norjaksi

%d bloggaajaa tykkää tästä: