Dystooppinen matkakertomus läpi karrelle paahtuvan Euroopan

Maarit Verrosen uutuusromaanin Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010) maailmassa, jonka tapainen on ehkä lähempänä kuin arvaammekaan, näkyy vielä vähemmän toivoa ja paljon enemmän kummallisuuksia kuin toissavuotisessa tulevaisuuskuvassa Karsintavaihe.

Romaanin hahmottelemassa maailmassa monenlainen tekniikka pelaa, mutta lähes kaikki kasvava ja elävä on kupujen alla, sillä säteily on voimakasta ja ”tautivaara” uhkaa etelästä. Ihmisarvo ja tasa-arvo ovat tuntemattomia käsitteitä. Ihmisten välinen suora vuorovaikutus ilman teknisiä apuvälineitä – tai ainakin ”virkisteitä” – on katoamassa. Nykyaikainen näyttäytyy paradoksaalisesti takapajuisena.

Verronen puhuu humanismin puolesta kirjoittamalla runsaasti ja yksityiskohtaisesti erilaisista teknisistä vempeleistä sekä Tiksu P -nimisen päähenkilön (joka joutuu kummallisesti kertyneistä veloista päästäkseen mm. osallistumaan pienennysoperaatioon tositeeveessä) matkasta sekalaisissa työtehtävissä – kuumailmapallolennoista ihmismetsästykseen – läpi kuivuvan ja kurjistuvan Euroopan.

Teos on vakavasti yhteiskuntakriittinen, näyttäen yhden vaihtoehdon sille, miten voi käydä, jos jatkamme tähän tapaan. Se on tärkeä, mutta liiankin raskas. Verronen on kirjoittanut paljon parempaakin, joten älä aloita tästä.

Kaksi sieppausta

Perinteisimmässä dekkarityypissä rikokseksi harvoin kelpaa muu kuin murha. Sarjamurhaajabuumi toi muassaan monikertaiset murhat ja muut julmuudet. Modernissa rikoskirjallisuudessa ei välttämättä tarvita murhaa, eikä aina edes sen uhkaa. Kaksi tuoretta pohjoismaista – suomalainen ja ruotsalainen – rikosromaania kehittää jännityksensä sieppauksista.

Inger Frimanssonin Rotanpyytäjä (Like 2010; Råttfängerskan 2009) ja Johanna Tuomolan Sieppaus (Myllylahti 2010) onnistuvat olemaan äärimmäisen intensiivisiä ilman yhtäkään ruumista, perustaen jännitteensä uhkaan ja epätietoisuuteen. Molemmat romaanit kaivelevat myös ihmisluonnon nurjia puolia – joskin aika erilaisissa tilanteissa ja hyvin erilaisten ihmisten.

Vaikka aihe on yhteinen, ovat romaanit tunnelmaltaan hyvin erilaisia.

Frimanssonin hyytävässä Rotanpyytäjässä erakoitunut, jo ammoin avioeronnut Rose suistuu raiteiltaan, kun ex-miehen uusi puoliso tulee pyytämään häntä miehen kuolinvuoteen äärelle. Rosen hahmossa on kaikessa anteeksiantamattomuudessaan kuitenkin myös jotakin säälittävää ja ymmärrettävää. Romaanin siskokset, kuolevan miehen tyttäret, ovat sen sijaan frimanssonmaisen kieroutunut ja julma pari.  Frimansson jos kuka hallitsee psykologisen jännityksen.

Tuomolan toinen dekkari Sieppaus ei hyydä, mutta jännittävä se on. Joulunalusviikolla ilmoitetaan kadonneeksi koulupoika, jonka äiti vaikuttaa pikkutytöltä. Tapausta tutkii koko Lohjan poliisi, mutta pääosassa on Tuomolan esikoisesta tuttu ylikonstaapeli Noora Nurkka. Hän huomaa etsivänsä lähes enkelimäistä lasta, äitinsä yksinhuoltajaa. Onko poika saanut tarpeekseen ja karannut vai onko hän joutunut pedofiilin uhriksi? Nurkka törmää monenlaisiin ihmiskohtaloihin ennen kuin arvoitus ratkeaa. Tuomolan vahvuus on oivaltava, luonnollinen ihmiskuvaus.

Molemmat romaanit on kirjoitettu erittäin hyvin. Rotanpyytäjä on lähes ahdistava ja synkkä; Sieppaus valoisampi ja toiveikkaampi.

Ahneus

Ruotsalaisten Nuri Kinon ja Jenny Nordbergin Hyväntekijät (Gummerus, 2009) on romaani hyväntekeväisyyden varjolla tehdyistä rikoksista, joiden ainoana motiivina on suunnaton ahneus.

Kirjan päähenkilö Ninos Melke Mire, assyrialaissyntyinen monialayrittäjä, saa vahingossa vihjeen, että kierrätysvaateketju BHH huijaa hyväuskoisia vaatelahjoittajia ja vapaaehtoistyöntekijöitään.

Ninos kokee hyväntekeväisyydellä huijaamisen hyvin epäoikeudenmukaisena ja keinottelee itsensä toimittajaharjoittelijaksi voidakseen tutkia asiaa syvemmältä ja saadakseen sen julkisuuteen. Entisen lahkolaisen Ingridin, toimittaja Emilin sekä ystäviensä ja sukulaistensa avulla Ninos pääsee maailmanlaajuisen talousrikollisuuden jäljille. Toimintaa ohjailee uskonlahko, joka ei kaihda mitään keinoja kavaltaakseen tuotot yksivaltaisen johtajansa käyttöön. Hyväuskoisia vapaaehtoistyöntekijöitä aivopestään ja riistetään, mutta Ruotsin viranomaiset ovat voimattomia tai välinpitämättömiä, eikä mediaakaan juuri kiinnosta.

Romaani on lukemisen arvoinen sekä aiheensa ja juonikuvioidensa että kiinnostavan päähenkilönsä vuoksi. Melko laaja ja koukeroinen se kuitenkin on; pieni tiivistäminen olisi tehnyt tarinasta sujuvamman ja vakuuttavamman. Vauhdikuutta ja juonikoukeroita romaanista ei puutu.

Hyväntekijöiden taustalla on todellisia tapahtumia. Nuri Kino oli vuonna 2011 paljastamassa tanskalaisen lahkon kavaltavan UFF-vaateketjun tuottoja.