Avainsana-arkisto: Espanja

Dekkariviikko 2019: Espanja

Dolores Redondon lavea rikos- ja sukuromaani Tämän kaiken minä annan sinulle (Gummerus, 2019: Todo esto te daré, 2016; suomentanut Sari Selander; 698 sivua) sijoittuu Galiciaan, Pohjois-Espanjaan.

Tapahtumat alkavat, kun romaanin päähenkilö, kirjailija Manuel Ortigosa saa tietää puolisonsa Álvaron kuolleen. Hänelle kerrotaan tämän auton suistuneen tieltä Ribeira Sacran viinialueella, mutta tieto kuolemasta on vasta ensimmäinen sokki. Manuelille selviää, että Álvaro oli upporikas markiisi. Puolisoiden yhteisessä Madridin kodissa mies on kuitenkin salannut taustansa tyystin. Miksi?

Sitä Manuel alkaa pohtia sukuhautausmaalla ja -kartanossa. Hän aikoo vain käväistä hautajaisissa, mutta jääkin monista syistä, ja päätyy tutkimaan suvun asioita eläköityneen kyläpoliisin kanssa. Tämä näet epäilee, ettei kyseessä ollut onnettomuus. Manuelin tuntema maailma on kadonnut ja hänen elämältään puuttuu suunta ja mieli. Hän huomaa, että on itse jakanut kaiken samaan aikaan kun rakastettu on salannut kaiken.

Hän oli pettänyt itseään ja siten syyllistynyt pahimpaan mahdolliseen syntiin. Samalla hän oli myös rikkonut tärkeintä moraalisääntöä, jonka oli itselleen asettanut jo lapsuudessaan ja josta kiinnipitämisestä hän oli aina ollut niin ylpeä. Hän oli valehdellut itselleen, ainoalle ihmiselle maailmassa, jonka tuli aina tietää totuus.

Aatelissuku on omituinen, töykeä ja täynnä salaisuuksia. Kirjan henkilögalleria on monipuolinen ja kiehtova. Redondo on punonut huikean mysteerin, joka laajuudestaan huolimatta pitää tiukasti otteessaan. En erityisemmin ihastunut Redondon Baskimaa-trilogiaan, joka jäi minulta kesken, mutta tämä järkäle vei täysin mennessään.

”Tämä menee veriin. Sellainen tämä paikka on, niin siinä vain käy etkä voi itse asialle mitään. Enää et voi lähteä täältä.”
Manuel pysytteli hiljaa. Hän ei uskonut tähän ennustukseen.

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla

Mainokset

Kenen joukoissa seisot?

C. J. Sansomin Talvi Madridissa (Otava, 2010; Winter in Madrid 2006, Seppo Raudaskoski) kertoo joukosta brittejä sisällissodan kurjistamassa Francon Espanjassa talvella 1940-41.

Kirjassa on useita päähenkilöitä: Harry Brett on keskiluokkainen sotaveteraani, joka päätyy vakoilijaksi Madridiin. Kohteena on hänen yksityiskouluaikainen ystävänsä Sandy Forsyth, yläluokkainen seikkailija, joka pyrkii rikastumaan hinnalla millä hyvänsä. Harryn toinen koulutoveri, työväenluokkainen stipendioppilas Bernie Piper puolestaan osallistui Espanjan sisällissotaan vapaaehtoisena tasavaltalaisten puolella kunnes katosi. Barbara Clare on Bernien rakastettu, jonka Harry Madridiin saavuttuaan yllättäen havaitsee asuvan Sandyn kanssa.

Jokainen heistä suhtautuu niin sotaan kuin vallitsevaan politiikkaankin eri tavoin: Harry haluaisi olla puolueeton, Sandy vähät välittää muista, Bernie on vakaumuksellinen vasemmistolainen, Barbara haluaa auttaa ja toimia henkilökohtaisella tasolla.

Teoksen tapahtumilla on synkkä ja vankka historiallinen kehys. Myös muutama todellinen henkilö kuuluu kirjan roolihahmoihin. Talvi Madridissa käsittelee yhtä Espanjan historian synkintä ajanjaksoa ja kuvaa päähenkilöidensä havaintojen ja tunteiden kautta myös sitä, miten tavallinen kansa joutuu kärsimään niin poliittisen  fanaattisuuden kuin katolisen kirkonkin tähden.

Romaanissa on vakoilutrillerin piirteitä, mutta luokittelu on vaikeaa ja turhaa, sillä siinä on niin paljon muutakin: historiaa, politiikkaa, romantiikkaa, sankaruutta. Laajassa romaanissa kaoottinen ja korruptoitunut Madrid, julman epäoikeudenmukainen työleiri, kulissientakainen juonittelu ja ihmissuhteiden monimutkaisuus saavat kaikki osansa elävässä, sujuvassa ja tosiasioihin pohjautuvassa kerronnassa. Teos houkuttaa paitsi lukemaan lisää Espanjan historiasta myös pohtimaan, miten nykyespanjalaiset suhtautuvat menneisyyteensä; toimi(i)ko Francon kuoleman jälkeen solmittu sopimus yhteisestä unohtamisesta?

Melkoinen matka

Jos vertaa nykypäivän moottoripyörämatkailua siihen, millaista se oli heti toisen maailmansodan jälkeen, puhuu melkein eri asiasta. Tiet ja pyörät, vaatteet ja varusteet, rajanylitys-, tulli- ja viisumimuodollisuudet, valuutat, kielitaidot ja -taidottomuudet, sodanjälkeisen Euroopan poliittinen ja taloudellinen tilanne – kaikki oli toisin vuonna 1950.

Silti myös silloin oli olemassa sellaisia ihmisiä kuin Jorma Riutta ja kaverinsa Olli, jotka matkustivat touko-elokuussa 1950 läpi sodasta yhä toipumassa olevan Euroopan Afrikan pohjoisrannikolle ja takaisin 350-kuutioisella Jawalla. Vähin varoin liikkeelle lähteneiden nuorukaisten reissu sujui yöpyen enimmäkseen teltassa teiden varsilla ilman patjoja ja makuupusseja (aluksi ilman peittoakin), useimmiten puroissa peseytyen, pääasiassa leipää ja säilykelihaa einehtien, hiihtoasuissaan ja monoissaan monin paikoin uteliaisuutta ja hilpeyttä heärättäen. Tästä matkasta kertoo Riutan omakustanne Moottoripyörä Jawalla läpi tuhotun Euroopan Pohjois-Afrikkaan (2000).

Kotikutoisen oloinen painate vilisee kirjoitusvirheitä, mutta on muuten yllättävän sujuvaa luettavaa. Vaikutuksen tekee silti ilman muuta sisältö eikä tyyli, sillä kyseessä on autenttinen dokumentti seikkailusta, joka tuntuu sitä uskomattomammalta mitä lakonisemmin se kuvataan.

Kirjoittaja ei paisuttele yhtäkään vastoinkäymistä, muttei kyllä riemuakaan; matkailaisten tunteet saa halutessaan tulkita rivien välistä. Vaativiakin nämä halpamatkailijat osaavat köyhyydessään olla: ei heihin tee vaikutusta läheskään jokainen kauniiksi kehuttu seutu tai upeaksi ylistetty maisema, puhumattakaan siitä, miten nirsoja he ovat naiskauneuden suhteen. Osaavat he myös vaatia palvelua ja vastinetta vähille rahoilleen, samoin kuin hyödyntää ystävällisten ihmisten avuliaisuutta. Melkoisista ennakkoluuloistaan huolimatta he oppivat kuin huomaamatta matkallaan suvaitsevaisuutta eri kulttuureja kohtaan.