Tätä ei voi jättää kesken

Caroline Erikssonin psykologinen jännitysromaani Kadonneet (Otava, 2016; De försvunna, 2015; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom; 235 sivua) on yksi imaisevimmista lukukokemuksistani aikoihin.

Alussa Greta, Alex ja Smilla rantautuvat Maran-järvellä pienen saaren rantaan. Greta jää veneeseen, kun isä ja tytär lähtevät saareen seikkailemaan. Hän kadottaa ajantajunsa, kun toiset eivät palaa. Hän etsii heitä saaresta eikä löydä. Hän palaa mantereelle mökkiin, etsii puhelintaan, yrittää soittaa Alexille, melkein soittaa hätänumeroon, vastaa äitinsä soittoon muttei kerro tilanteesta.

Mistä oikein on kyse? Onko Greta luotettava kertoja? Onko hän kuvittelija, sekopää vai jotain muuta? Ainakin myös hän tuntuu olevan jotenkin hukassa — itseltään, muilta, elämältään…

Tunnelma on alusta alkaen todella painostava, lähes uhkaava. Mutta ei lainkaan vastenmielinen, vaan vastustamattoman kiehtova. Lukemisen aloittaminen tarkoittaa koukkuun jäämistä. On välttämätöntä tietää, mistä kaikesta oikein on kyse, ja se selviää vain lukemalla. Psykologinen jännitys ei ole helppo laji, mutta Eriksson onnistuu erinomaisesti.

 

Mainokset

Hieno fantasiaromaani

kansikuva

Kudottujen kujien kaupunki (Teos, 2015; 240 sivua) on Emmi Itärannan toinen romaani ja yhtä vaikuttava lukukokemus kuin esikoinenkin.

Kudottujen kujien kaupunki on ankaran Neuvoston korkeasta tornistaan hallitsema epävakaa saari, jota tulvat ja luonnonvarojen niukkuus koettelevat. Jokaisella saaren asukkaalla on määrätty paikkansa: niin kotina kuin työpaikkanakin suuri talo, joka heille on määrätty.

Päähenkilö Eliana on yksi Seittien talon kutojista. Tarina alkaa kun hän löytää pihalta pahoinpidellyn nuoren naisen, jonka käteen on tatuoitu Elianan nimi. Salaisuuksien selvittäminen alkaa tytön nimen selvittämisestä.

Siinä on avuksi Elianan vlei Janos, joka työskentelee Sanojen talossa, ja on salaa opettanut myös Elianan lukemaan. Lukutaidon pitäminen salassa on lähes yhtä tärkeää kuin sen, että näkee unia — saati painajaisia. Neuvoston mukaan unien näkeminen — unirutto — on sairaus ja syy maailman tilaan. Hoidon sijaan unta näkemästä löydetyt tuomitaan Tahrattujen taloon eristykseen ja pakkotyöhön loppuelämäkseen.

Elianan kapinamieli kasvaa, kun hän tajuaa, että Neuvoston koneisto kyllä rankaisee uni-rikoksista, muttei edes tutki pahoinpitelyä. Kiehtovan jännittävä juoni kuljettaa päähenkilön ulos kammiostaan ja kutomosalistaan, pois kutomasta ikuisesti yhtä ja samaa, ainoaa sallittua, kuviota vain jotta sen voisi purkaa ja taas kutoa uudelleen, ja kohti yhä suurempia vaaroja osana kasvavaa vastarintaliikettä.

Juonen kanssa tasaveroinen kehun aihe on Itärannan upea kirjoitustyyli: uudet sanat ja sanojen uudet merkitykset, tutunvieraat nimet, lauseiden ja virkkeiden hyvä rytmi, kiehtovan maailman luominen kielellä, jota on suuri ilo lukea.

Kudottujen kujien kaupunki on enemmän fantasiaromaani kuin esikoisromaani Teemestarin kirja, joka on selkeä dystopia. Elianan tarinassa ei ehkä edes olla maapallolla, meidän maailmassamme, tai missään suhteessa aikaamme. Mutta teemat ovat ikiaikaisia: rakkaus, uskollisuus, valta, yksilönvapaus, vastarinta mielivallan edessä, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus,

Itäranta on kirjoittanut tämänkin teoksensa samaan aikaan sekä suomeksi että englanniksi. Onneksi myös muut kuin me vähäiset suomen taitajat pääsevät nauttimaan tästä hienosta romaanista.