Avainsana-arkisto: saaret

”Näin alkaa uusi aika.”

Lukeminen on näkemistä mutta kuulemista myös. Kirjoittaminen on lyhyttä piirtämistä. Kirjaimia on erilaisia vaikka ovat samoja, suuria ja pieniä ja kirjassa erilaisia kuin kirjeessä, eri ihmisillä vähän erilaisia sen mukaan kuinka käsi osaa tai ikää on karttunut. Kirjeen kirjoittaminen on piirtämistä mutta puhumista myös. Kun oppii lukemaan, oppii kuulemaan äänetöntä puhumista. Kun osaa kirjoittaa, pystyy puhumaan niin että ei sano mitään ääneen.

Olli Jalosen upeasti kirjoitettu Taivaanpallo (Otava, 2018; 461 sivua) on kasvutarina ja seikkailukertomus, historiallinen romaani, joka herättää monia ajatuksia paitsi menneisyydestä myös nykyajasta. Tarina alkaa vuonna 1679. Kahdeksanvuotias Angus pääsee avustamaan Lontoosta tullutta tiedemiestä Edmond Halleyta tähtitaivaan havainnoimisessa ja oppii samalla laskemaan.

Hänen kaltaisekseen älyssä mutta herra pastorin kaltaiseksi hyvyydessä haluan tulla. He ovat minun isiäni ja onneksi ovat keskenään ystävät jotka arvostavat toisiansa.

Tiedonjanoinen ja fiksu mutta isätön ja köyhä poika haluaa oppia myös lukemaan ja kirjoittamaan, joten äiti päästää hänet papin oppiin. Se muuttaa paitsi Anguksen myös hänen perheensä — johon kuuluvat ahkera leskiäiti, hitaanpuoleinen sisar, pikkuveli ja sisaren lapsi — elämän.

”En voi enkä tahdo kääntyä pois koska tämä on minulle annettu tehtävä.”

Angus uskoo muiden lailla kristinuskon jumalaan mutta tiede kiehtoo häntä.  On valistusajan alku, vaikka ihmisten eriarvoisuus, orjuus ja kammottava väkivalta ovatkin arkipäivää ja otetaan itsestäänselvyyksinä.

Samaan aikaan kun elämä saarella muuttuu levottomaksi, Anguksen perhe joutuu muiden saarelaisten silmätikuksi ja epäsuosioon. Pian vallitsee kuvernöörin hirmuvalta eikä kirjeyhteys Lontooseen enää toimi. Anguksesta tulee elävä kirje. Kaikki muuttuu.

Kun on paljon yksin, ehtii ajatella yhtä ajatusta kauan ja sillä lailla oppii uutta vaikka kukaan ei opettaisi. Silti yksin ajatellessa tuntuu että on tuulen ajokas.

Taivaanpallo korostaa ja ylistää oppimista ja tiedonjanoa. Se on totuudenjälkeisen ajan ja valeuutisten väkevä vastavoima. Jos luet paljon, lue tämäkin. Jos luet vähän, lue ainakin tämä.

Olli Jalonen sain ensimmäisen Finlandia-palkintonsa vuonna 1990 romaanista Isäksi ja tyttäreksi ja toisen Taivaanpallosta.

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Tätä ei voi jättää kesken

Caroline Erikssonin psykologinen jännitysromaani Kadonneet (Otava, 2016; De försvunna, 2015; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom; 235 sivua) on yksi imaisevimmista lukukokemuksistani aikoihin.

Alussa Greta, Alex ja Smilla rantautuvat Maran-järvellä pienen saaren rantaan. Greta jää veneeseen, kun isä ja tytär lähtevät saareen seikkailemaan. Hän kadottaa ajantajunsa, kun toiset eivät palaa. Hän etsii heitä saaresta eikä löydä. Hän palaa mantereelle mökkiin, etsii puhelintaan, yrittää soittaa Alexille, melkein soittaa hätänumeroon, vastaa äitinsä soittoon muttei kerro tilanteesta.

Mistä oikein on kyse? Onko Greta luotettava kertoja? Onko hän kuvittelija, sekopää vai jotain muuta? Ainakin myös hän tuntuu olevan jotenkin hukassa — itseltään, muilta, elämältään…

Tunnelma on alusta alkaen todella painostava, lähes uhkaava. Mutta ei lainkaan vastenmielinen, vaan vastustamattoman kiehtova. Lukemisen aloittaminen tarkoittaa koukkuun jäämistä. On välttämätöntä tietää, mistä kaikesta oikein on kyse, ja se selviää vain lukemalla. Psykologinen jännitys ei ole helppo laji, mutta Eriksson onnistuu erinomaisesti.

 

kansikuva

Hieno fantasiaromaani

Kudottujen kujien kaupunki (Teos, 2015; 240 sivua) on Emmi Itärannan toinen romaani ja yhtä vaikuttava lukukokemus kuin esikoinenkin.

Kudottujen kujien kaupunki on ankaran Neuvoston korkeasta tornistaan hallitsema epävakaa saari, jota tulvat ja luonnonvarojen niukkuus koettelevat. Jokaisella saaren asukkaalla on määrätty paikkansa: niin kotina kuin työpaikkanakin suuri talo, joka heille on määrätty.

Päähenkilö Eliana on yksi Seittien talon kutojista. Tarina alkaa kun hän löytää pihalta pahoinpidellyn nuoren naisen, jonka käteen on tatuoitu Elianan nimi. Salaisuuksien selvittäminen alkaa tytön nimen selvittämisestä.

Siinä on avuksi Elianan vlei Janos, joka työskentelee Sanojen talossa, ja on salaa opettanut myös Elianan lukemaan. Lukutaidon pitäminen salassa on lähes yhtä tärkeää kuin sen, että näkee unia — saati painajaisia. Neuvoston mukaan unien näkeminen — unirutto — on sairaus ja syy maailman tilaan. Hoidon sijaan unta näkemästä löydetyt tuomitaan Tahrattujen taloon eristykseen ja pakkotyöhön loppuelämäkseen.

Elianan kapinamieli kasvaa, kun hän tajuaa, että Neuvoston koneisto kyllä rankaisee uni-rikoksista, muttei edes tutki pahoinpitelyä. Kiehtovan jännittävä juoni kuljettaa päähenkilön ulos kammiostaan ja kutomosalistaan, pois kutomasta ikuisesti yhtä ja samaa, ainoaa sallittua, kuviota vain jotta sen voisi purkaa ja taas kutoa uudelleen, ja kohti yhä suurempia vaaroja osana kasvavaa vastarintaliikettä.

Juonen kanssa tasaveroinen kehun aihe on Itärannan upea kirjoitustyyli: uudet sanat ja sanojen uudet merkitykset, tutunvieraat nimet, lauseiden ja virkkeiden hyvä rytmi, kiehtovan maailman luominen kielellä, jota on suuri ilo lukea.

Kudottujen kujien kaupunki on enemmän fantasiaromaani kuin esikoisromaani Teemestarin kirja, joka on selkeä dystopia. Elianan tarinassa ei ehkä edes olla maapallolla, meidän maailmassamme, tai missään suhteessa aikaamme. Mutta teemat ovat ikiaikaisia: rakkaus, uskollisuus, valta, yksilönvapaus, vastarinta mielivallan edessä, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus,

Itäranta on kirjoittanut tämänkin teoksensa samaan aikaan sekä suomeksi että englanniksi. Onneksi myös muut kuin me vähäiset suomen taitajat pääsevät nauttimaan tästä hienosta romaanista.