Äiti menee naimisiin

Kanadalaisen Carol Shieldsin (1935-2003) toinen romaani Ruohovihreää (Otava, 2012; The Box Garden, 1977, suom. Hanna Tarkka) on vähemmän aikansa lapsi kuin odotin. Toki sen kuvaama maailma selkeästi sijoittuu 1970-luvulle, mutta ihmissuhteet – etenkin perhesuhteet – ovat tässä mittakaavassa ajattomia.

Ruohonvihreää on Shieldsin Pikkuseikkoja-esikoisromaanin sisarteos. Päähenkilö Charleen — 38-vuotias runoilija ja oikolukija, eronnut yksinhuoltaja — on Pikkuseikkojen elämäkertakirjailija Judithin sisar. En tiennyt sitä ennen kirjan lukemista, mutta siskosten omintakeisen lakoninen äiti tuntui jotenkin tutulta jo ennen kuin tarkistin asian. Kanadassa romaanit ilmestyivät myöhemmin myös yhdessä nimellä Duet. (Shieldsin toinen perhesuhteiden yhdistämä romaanipari Happenstance ja A Fairly Conventional Woman puolestaan julkaistiin suomeksi yhdessä nimellä Sattumankauppaa.)

Shields oli jo aloittelevana kirjailijana taitava henkilögalleristi. Ruohonvihreää on täynnä herkullisia, omalaatuisia mutta aitoja, henkilöhahmoja. Shields on myös loistava arkisten hetkien tallentaja, tilannetajuinen keskustelujen kuvaaja ja humaanin ironinen ihmisten välisten suhteiden tulkki.

Mainokset

Suomi-vävy pakinoi

Saksalainen Wolfram Eilenberger on naimisissa lähes kaksimetrisen suomalaisen naisen kanssa. Hänen kirjansa Minun suomalainen vaimoni (Siltala, 2011; Finnen von Sinnen: Von einem, der auszog, eine finnische Frau zu heiraten, 2010, suom. Ilona Nykyri) kertoo kuitenkin enemmän suomalaisuudesta ja yleensä suomalaisista kuin suomennosnimen korostamasta vaimosta; vaikka toki hänestäkin. Pariskunta tutustui Espanjassa viisitoista vuotta sitten.

Eilenberger tekee paljon osuvia huomioita vaimonsa maanmiehistä ja -naisista, mutta aina arvostaen, jopa kunnioittaen. Kaikkea ei taatusti kannata ottaa ihan faktana eikä liian tosissaan, vaikka humoristisuuden takana onkin todellisille henkilöille tapahtuneita oikeita asioita. Monet aiheista ovat Suomi-kliseitä, mutta niihin löytyy aina hieman uudenlainen näkökulma – tai niitä liioitellaan ja paisutellaan herkullisesti.

Kaikkia ilmiöitä en tunnista erityisen tai nimenomaan suomalaisiksi enkä ihan kaikkia ole koskaan kohdannut, muttei se lukuiloa haitannut. Oikeastaan vain yksi asia haittasi, ja siitäkin mietin, onko se käännösvirhe vai alkuperäistekstin erhe: Kirjolohia ei taida kovin yleisesti elellä suomalaisjärvissä haukien, ahventen ja särkien kavereina; kasvatuskaloja kun ovat.

Kirja on hauska. Tyylilajia voi nimittää muistelmalliseksi pakinoinniksi. Kulttuurifilosofilla on lisäksi koulutuksensa antama analyyttinen näkökulma niin Marimekon unikkokuvioihin, sahdin juomiseen kuin appivanhempien kommunikointiinkin. Teos on lähellä omaelämäkerrallista romaania; kirjastossa se on luokitettu muistelmiin & elämäkertoihin.

Eilenberger on opiskellut Heidelbergin, Turun ja Zürichin yliopistoissa, jossa väitteli tohtoriksi vuonna 2008. Eilenbergerin muut teokset tarkastelevat muun muassa arkea, lastenkasvatusta, politiikkaa ja urheilua. Viime vuoden alusta Eilenberger on työskennellyt Toronton yliopistossa Kanadassa, jossa myös hänen puolisonsa, entinen koripalloilija, Pia Päiviö opettaa.

Teos on riemastuttava rakkaudentunnustus Suomelle, suomalaisuudelle ja suomalaisille.