Saako näin tehdä?

Samuel Bjørkin (oik. Frode Sander Øien) jännitysromaani Minä matkustan yksin (Otava, 2016; Det henger en engel alene i skogen, 2013; suomentanut Päivi Kivelä; 428 sivua) on osa rikoskirjallisuuden pontevaa nykyilmiötä, jossa uhrit ovat lapsia. Ilmiö ei varsinaisesti houkuttele, mutten dekkarifanina siitä kokonaan kieltäydykään -- vain niistä, joiden uskon aiheuttavan lähinnä ahdistusta ja pahoja unia. Tässä… Continue reading Saako näin tehdä?

Björk jatkaa tutkimuksiaan

kansikuva

On aina mukavaa, jos sarjan toinen osa osoittautuu ensimmäistä paremmaksi. (Kolmas sitäkin paremmaksi ja niin edelleen.) Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan kakkososa Käärmeitten kesä (Otava, 2015) on mielestäni edeltäjäänsä parempi: jännittävämpi, kiinnostavampi ja sujuvampi. Niin miljöö, ajankuva, juoni kuin henkilötkin ovat edelleen kohdallaan, mutta nyt kirjailija on tarttunut debyyttidekkariaan tukevammalla otteella myös jännityksen luomiseen.… Continue reading Björk jatkaa tutkimuksiaan

Arianna Torinossa

kansikuva

Tuomitut (Gummerus, 2015; 457 sivua) on Vera Valan Arianna de Bellis tutkii -sarjan neljäs ja toistaiseksi paras osa. Juoni kulkee eikä samanlaisia tuntemuksia siitä, että päähenkilö on lähes superolento -- kaunis, rikas, fiksu, peloton ja salaperäinen -- kuin edellistä osaa lukiessa juuri synny. Arianna on inhimillinen ja vaikuttaa jopa haavoittuvaiselta -- ja on raskaana. Toki… Continue reading Arianna Torinossa