Fantastista dystopiafantasiaa

Katsokaa, tuhkapilvet ovat jo alkaneet levitä.

Viides vuodenaika (Art House, 2021; The Fifth Season, 2015; suomentanut Mika Kivimäki; 480 sivua) aloittaa N. K. Jemisinin trilogian Murtunut maailma (The Broken Earth), jonka kaikki osat ovat saaneet scifi- ja fantasiakirjallisuuden Hugo-palkinnon.

Enkä ihmettele. Jemisinin luoma maailma vei täysin mukanaan. Fantastinen tarina on huikea, dystooppinen maailma on uskomaton ja henkilöhahmojen kirjo ihastuttaa.

Tapahtumat sijoittuvat pienelle tuliperäiselle mantereelle, Tyynimaalle (nimi on toiveunta tai ironiaa), joka on epävakaa ja pelottava. Elämää ohjaavat kivitauluihin kirjatut säännöt, joiden mukaan toimimalla osa ihmisistä voi kenties selviytyä seuraavasta Vuodenajasta, joka tarkoittaa joko kuukausia tai vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, tai -satojakin, kestävää kautta, jolloin mikään ei kasva eikä menesty, vaan tuhka peittää maan.

Aivan aluksi Essun-niminen nainen löytää kotoaan pikkupoikansa ruumiin. Isä on tappanut pojan ja kadonnut mukanaan tämän sisar. Kaoottisessa maailmantilanteessa Essun lähtee etsimään tytärtään. Essun on orogeeni, haukkumanimeltään rogga, joka pystyy aistimaan ja ohjailemaan mannerlaattojen liikkeitä. Essunin osuudet on kirjoitettu kiinnostavasti sinä-muodossa. Syy siihen selittyy aikanaan.

Sinä olet se nainen. Hän on sinä. Essun. Muistatko? Nainen, jonka poika on kuollut.
Sinä olet orogeeni, joka on asunut kymmenen vuotta Tirimon mitättömässä kaupungissa. Vain kolme täkäläistä tietää, mikä sinä olet, ja kaksi heistä olet itse synnyttänyt.
Tai siis. Nyt jäljellä on enää yksi, joka tietää.

Orogeeneja tarvitaan mutta myös vihataan, joten heidän ei kuuluu asua tavallisten ihmisten joukossa. Heillä pitää olla vartija ja heidät koulitaan Fulcrumissa yhteiskunnan käyttöön. Koulutusta kuvataan nuoren Damaya-tytön silmin.

Fulcrumin elämässä on tietty järjestys.
Herääminen tapahtuu aamunkoitossa. Tämä on helppoa Damayalle, sillä niin hän teki aina kotitilallaankin. Toiset jyväset — ja sellainen hän nyt on, vähäpätöinen kivensiru, joka on valmis kiillotettavaksi hyötykäyttöön tai ainakin auttamaan toisten, lupaavampien kivien hiomisessa — heräävät siihen, kun yksi ohjaajista saapuu makuusaliin ja alkaa soittaa tuskallisen kovaäänistä kelloa, joka saa kaikki säpsähtämään, vaikka he olisivat jo hereillä. Kaikki voihkivat ääneen, Damaya mukaan luettuna. Hän pitää siitä. Se saa hänet tuntemaan, että hän on osa jotakin.

Kolmas päähenkilö on Syenite, koulutettu orogeeninainen, joka lähetetään työtehtävälle satamakaupunkiin seuranaan huippuorogeeni.

Syen osaa sessiä maanpinnan halkeamia tarkalla keskittymisellä, jollaista hän ei ole kokenut koskaan aikaisemmin. Hän tasoittelee ne, kiristää maan ihon niiden ympärille… Kun kuuma piste asettuu pelkäksi vaanivaksi uhkaksi muiden joukossa ja vaara menee ohi, hän palaa itseensä ja näkee Alabasterin käpertyneenä kerälle hänen edessään ja heidän molempien ympärillä palojäljen näköisen huurrekuvion, joka on jo haihtumassa höyryksi.
Syen on nelinkontin ja vapisee.

Kirjan alku vaatii hieman kärsivällisyyttä eivätkä aivan kaikki juonilankojenpätkät vielä tässä osassa liity mihinkään, mutta ihmeellisen paljon avautuu jo nyt, asiat ja henkilöt yhdistyvät, kohtaavat, liittyvät.

Viides vuodenaika on huima ja jännittävä seikkailu, mutta myös vakavasti otettavaa kirjallisuutta muun muassa erilaisuuden kohtaamisesta ja oman itsen löytämisestä maailmassa, joka on täynnä julmuuksia, uhkia ja vaaroja, mutta myös ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Vieraan, kuvitellun, keksityn maailman kautta Jemisin näyttää meille jotakin myös omasta todellisuudestamme.

Maaliskuussa ilmestyy suomeksi sarjan toinen osa Obeliskiportti. Ensimmäinen osa pohjusti sitä taitavasti, joten odotan innolla seuraavaa seikkailua uskomattomassa Murtuneessa maailmassa. Jemisinin mielikuvituksen lento suorastaan järisyttää.

Sata vuotta sitten Savonlinnassa

Kiinnostuin Laila Kohosen nuorten romaanista Miehuuskoe 1917 (Otava, 2017; 157 sivua), koska se sijoittuu Savonlinnaan. Taustalla ovat tositapahtumat, joista kirjailija on kuullut isältään.

Tarina alkaa 17.8.1917 Olavinlinnan muureilta ja kallioilta, joilla päähenkilö Vilho, 12-vuotias pojankoltiainen, osoittaa vaarallisesti miehuuttaan. Kauppiaan pojalla on tarve pullistella kaverilleen Birgerille, joka on hemmoteltu rikkaan perheen vesa. Neljän erilaisen ystävyksen joukon täydentävät vossikkakuskin tytär Kaija ja venäläistaustainen Petja. Tempauksesta ei koidu mitään hyvää, vaan Vilho joutuu loppulomaksi kauppa-apulaisen hommiin.

Syksyn koittaessa kaupunki muuttuu levottomaksi. Venäläissotilaat mellastavat, perustetaan niin kansalaiskaarteja kuin suojeluskuntiakin, lyseon pojat organisoivat mielenilmauksia yleislakon innoittamina, nuoria miehiä lähtee Saksaan matkoille, joista ei puhuta ääneen. Kun venäläiset alkavat yllättäen pidättää ihmisiä kaduilta, alkavat Vilho, Petja ja Birger toimia viestinviejinä. Onhan perheiden saatava tietää, jos isä tai veli on äkkiä vangittu. Pojille tapahtumat ovat kuitenkin enemmän leikkiä kuin totta, kunnes Vilho itse päätyy telkien taakse.

Luen sen verran vähän nuorille suunnattua kirjallisuutta, etten oikein osaa arvioida teoksen ansioita suhteessa lajityyppiin. Kieli on sujuvaa ja ainakin aikuinen lukee teoksen hyvin nopeasti. Tapahtumat ovat realistisia — näin lapset voisivat ajattelemattomuuttaan toimia. Taustana sadan vuoden takainen tilanne Suomen itsenäistymisen kynnyksellä on kiinnostava. Tapahtumapaikkoja kuvataan harmittavan vähän. Kirja sopinee hyvin 9-12-vuotiaille, joita edes vähän kiinnostavat satavuotiaan Suomen alkuhetket.

 

 

Elämä elämältä -romaanin hieno rinnakkaisteos

Kate Atkinsonin Elämä elämältä oli upea lukukokemus ja melkein pelotti tarttua sen sisar- tai rinnakkaisteokseksi mainittuun Hävityksen jumalaan (Schildts & Söderströms, 2016; A God in Ruins, 2015; suomentanut Kaisa Kattelus; 494 sivua) — jospa se ei imaisisikaan.

Aluksi tuo varovaisuus oli kostautua ja tuntui, ettei tarina oikein ala elää. Henkilöt olivat tuttuja Ursula Toddin elämäntarinaa lähes loputtomasti varioivasta edeltäjästä ja nyt pääosaan nousee Ursulan pikkuveli Teddy, keskeiseksi tapahtuma-ajaksi toinen maailmansota, jolloin Teddy on lentäjä, ja toistuvaksi tapahtumapaikaksi pommikoneen ohjaamo.

Pian olin kuitenkin kirjailijan luoman maailman ja Toddin suvun ihmisten lumoissa. Vaikka tapahtumat kiertyvät päähenkilön lentäjävuosien ympärille, on romaani valtavan paljon muutakin kuin kertomus siitä, miten Britannian ilmavoimat toisen maailmansodan aikana pommittivat Saksaa. Silti juuri nuo tapahtumat ovat sen ydin samaan tapaan kuin Lontoon pommitukset ovat Ursulan tarinan keskiössä.

Teddy on sankarilentäjä, joka ei usko sodanjälkeiseen elämään. Kun se kuitenkin koittaa, hän päättää olla aina ystävällinen. Äitinsä lempilapsesta ja siskojensa suosikkiveljestä tulee luotettava aviomies, omistautuva isä ja rakastava isoisä. Teddystä toinen mahdollisuus on käytettävä niin hyvin osaa, mutta ei se pelasta hänen läheisiään onnettomuudelta tai sairaudelta eikä häntä itseään surulta ja murheelta.

Hävityksen jumalassa ei jossitella eli tarjota lukuisia vaihtoehtoja elämän käänteille samaan tapaan kuin Elämä elämältä -teoksessa, mutta kyllä Atkinson silti osaa kieputtaa tarinaa ja henkilöitään ajassa ja paikassa sekä järjestää tällä kertaa loppuyllätyksen, joka lähes pakottaa aloittamaan kaiken alusta. Hieno romaani.

 

Gabriel Korpi

"Sekoitus Philip Marlowea ja cozy crime -dekkaria"

Nostetaan teksti pöydälle

Ajatuksia kirjoittamisesta, lukemisesta ja uskontotieteestä

Koirakirjasafari

Kirja-arvosteluja koirakirjoista

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi