Arianna Torinossa

Tuomitut (Gummerus, 2015; 457 sivua) on Vera Valan Arianna de Bellis tutkii -sarjan neljäs ja toistaiseksi paras osa. Juoni kulkee eikä samanlaisia tuntemuksia siitä, että päähenkilö on lähes superolento — kaunis, rikas, fiksu, peloton ja salaperäinen — kuin edellistä osaa lukiessa juuri synny. Arianna on inhimillinen ja vaikuttaa jopa haavoittuvaiselta — ja on raskaana.

Toki Ariannan hahmo on edelleen melkein ärsyttävä, mutta onneksi tällä kertaa mukana on myös miellyttäväksi kuvattu Ares-veli, uskonmies, joka Vatikaanin lähettämänä saapuu poliisien avuksi tutkimaan Torinon seudulla tapahtunutta pappien murhasarjaaa samaan aikaan kun Arianna Angelo-apulaisineen on tullut sinne etsimään kummallisen uskonnon, damanhurin, pariin kadonnutta sukulaistyttöä.

Romaani on kevyttä kesälukemista, vaikka siinä kuvatut teot ovatkin raakoja. Taustatytöt on tehty huolella eikä kielivirheitäkään osunut silmiin niin usein kuin edellistä osaa lukiessa. Häpeämättömän viihdyttävää.

Olavi Maununpoika seikkailee – osa 3

Milja Kauniston Olavi Maununpoika -trilogia päättyy romaaniin Piispansormus (Gummerus, 2015; 469 sivua), joka on ensimmäistä ja toistakin osaa vähemmän hilpeä — hitaampi ja vakavampi. Raskaampikin. Silti toki kevyt, sillä tyyli on edelleen ilakoiva.

Pääosassa koko trilogiassa on Olavi Maununpoika (1405-1460), Olaus Magni, Suomen piispa vuosina 1450-1460. Se, mitä Kaunisto hänen historiallisen hahmonsa ympärille on vilkkaalla mielikuvituksellaan ja taitavilla kertojanlahjoillaan kutonut, on silkkaa, pelkkää, viihdyttävää fiktiota.

Kaikki alkaa leppoisissa tunnelmissa Servièresin linnassa eteläisessä Ranskassa. On koti, on rahaa, on aikaa, on ruokaa ja etenkin juomaa. Sitten tapahtuu jotakin kohtalokasta ja lopullista. Samoihin aikoihin satavuotinen sota päättyy ja valtasuhteet Ranskan maalla muuttuvat. Niiden pyörteissä Olavi joutuu ryöpytyksestä toiseen ennen kuin älyää palata kylmään Pohjolaansa.

Ajallisesti trilogian kolmas osa kattaa suurimman osan päähenkilönsä elämästä puuttumatta silti enempää kuin muutamalla lauseella Olavin toimiin Turun piispana. Hyvä niin, sillä tämän tarinan ytimessä ei ole piispuus, vaan rakkaus. Ehkä päähenkilökään ei lopulta ole Olavi, vaan ihmeellinen Miracle? Tahtoisin tietää, mikä Olavissa häneen vetoaa.

Olavi Maununpoika seikkailee – osa 2

Kalmantanssi (Gummerus, 2014; 399 sivua) jatkaa Olavi Maununpojan tarinaa siitä, mihin Milja Kaunisto sen Synnintekijässä jätti.

Sotkettuaan asiansa Suomessa, jossa on toiminut ensimmäisessä kirkkoherran pestissään Kirkkonummella (joksi Kyrkioslaethin – Kyrkslätt – tulkitsen) Olavi lähtee jatkamaan opiskelu-uraansa Pariisissa, joka ei kuitenkaan ole entisellään. Englannin vallan alla ja paiseruton pelossa Ranskan pääkaupunki ei ole enää vilkas eikä eloisa. Sorbonnen käytävät ja luentosalit kaikuvat puolityhjinä, mutta ennen kaikkea Olavi kaipaa ystäväänsä Miracle de Servièresiä.

Ennen Olavin seikkailuijen jatkumista romaani kertoo kuitenkin lisää Beatrix de la Tour d’Auvergnesta. Pidän hänen tarinastaan, vaikka Beatrix onkin varsinaista päähenkilöä kliseisempi historiallisen romaanin hahmo; naisten mahdollisuudet ovat tuohon aikaan niin rajalliset, että Beatrixin teot ja valinnat venyttävät tällaisenaankin uskottavuuden rajoja.

Piispa Cauchon antaa Olaville tehtäväksi kuulustella juuri vangittua Orleansin neitsyttä – Jeanne d’Arcia, Jehanne Darcia – jotta tämä saataisiin roviolle noituudesta. Näin hänen ainakin annetaan ymmärtää. Vastineeksi Miracle voisi säästyä oikeudenkäynniltä, josta on juonipaljastusten pelossa parempi olla kertomatta enempää.

Tyrmässä Olavi kohtaa kuitenkin jotain aivan muuta kuin oppimattoman, seonneen maalaistytön – vanki on keskustelutaitoinen ja älykäs. Olavin on vaikea ymmärtää saamaansa tehtävää tai omaa asemaansa, mutta vähitellen hän pääsee perille valtataisteiluiden todellisesta luonteesta.

Kalmantanssi ei ole niin hurmaavan vauhdikas kuin edeltäjänsä, vaan viipyilee enemmän keskusteluissa ja poliittisissa juonitteluissa kuin juonenkäänteissä tai ihmisten ja tapahtumapaikkojen herkullisissa yksityiskohdissa. Sujuva jatko Olavin tarinalle se kuitekin on, joten lisää jään odottamaan. Synnintekijää vähemmälle tässä teoksessa jää myös niin irstailun kuin väkivallankin kuvaaminen, joten, jos ne häiritsivät sarjan ensimmäisessä osassa, ei kannata sen vuoksi tätä toista jättää lukematta.

Hienosti Kaunisto jälleen käsittelee historian kautta sukupuolen käsitettä ja ilmentymiä. Keskiajalla yksi ankarimmin rangaistuista teoista oli naisen pukeutuminen miehen vaatteisiin. Nyky-Suomessa on ihmisiä, jotka haluaisivat – ainakin kuvaannolliseti – lähettää roviolle kaksi naista tai kaksi miestä, jotka haluavat muodostaa perheen. Molemmat vetoavat samoihin kirjoituksiin.