Michael Bennett (Ngati Pikiao, Ngati Whakaue) on uusiseelantilainen käsikirjoittaja, ohjaaja ja kirjailija, jonka ensimmäinen suomennettu teos on rikosromaani Viattomien veri (Like, 2023; Better the blood, 2022; suomentanut Kirsi Luoma; 303 sivua). Se on tietääkseni ensimmäinen lukemani maorin kirjoittama kirja.
Romaani sijoittuu nykyaikaan ja Uuden-Seelannin/Aotearoan suurimpaan kaupunkiin, monikulttuuriseen Aucklandiin, jossa alkaa tapahtua outoja murhia. Tekijä jättää viestiksi perinteisen maorien korun, spiraalikuvion. Ensimmäisen uhrin yhteyteen yhden, toisen kaksi ja niin edelleen.
Prologinomainen alkuluku sijoittuu vuoteen 1863. Silloin kuvataan tarinan keskeinen johtolanka, dagerrotyyppi (valokuva, jossa kuva tallennetaan valoherkälle hopeoidulle kuparilevylle), jossa kuusi brittisotilasta poseeraa taustallaan puuhun hirtetty, käsistään ja jaloistaan sidottu, maoripäällikkö.
Pian käy ilmi, että joku kostaa kuvan sotilaiden jälkeläisille ties kuinka monennessa polvessa. Hän uskoo toteuttavansa utua, eräänlaista tasapainon lakia, mutta päätyykin verikostoon.
Maoripoliisit lähetettiin hajottamaan maorien protestileiriä.
Maoripoliisit komennettiin retuuttamaan pois rauhanomaisia maorimielenosoittajia.
Tapausta tutkiva poliisietsivä Hana Westerman on maori, jonka niin oma heimo kuin hän itsekin sisimmässään on tuominnut petturiksi. Hanan henkinen ahdinko karmaisevan tapauksen parissa on uskottavaa. Hänen elämänsä on ristiriitaista niin poliisina, maorina, esimiehensä entisenä vaimona kuin särmikään teinityttären äitinäkin. (Toisin kuin takakannessa väitetään Hana ei ole yksinhuoltaja.)
Bennett kertoo dekkarin keinoin vuosisatojen alistamisen ja väkivallan psykologisista seurauksista niin murhaajan kuin murhia tutkivan poliisinkin kautta. Vauhdikkaan ja jännittävän tarinansa avualla hän kuvaa kolonialismin pitkiä ja julmia seurauksia.
Kun Te Tiriti o Waitangi (Treaty of Waitangi, Waitangin sopimus) allekirjoitettiin vuonna 1840, Britannian valtio piti sitä kätevänä sepitteenä. Tilapäisratkaisuna. Esivanhempiemme ei ollut tarkoitus säilyä hengissä, se ei kuulunut brittien suunnitelmiin. … Sopimuksen allekirjoittamisen aikaan maoreja oli lähes satatuhatta, brittiläisiä uudisasukkaita vain parituhatta. … Vuonna 1900 meitä oli 35 000…
Waitangin sopimuksen tarkoituksena oli siirtää rauhanomaisesti kaikki valta maoreilta Britannialle. Sopimus käännettiin maorin kielelle, ja siitä lähetettiin kopioita allekirjoitettavaksi eri heimopäälliköille. Sopimus oli kuitenkin erilainen englanniksi ja maoriksi. Vasta 2000-luvulla maorien korvausvaatimuksista on tullut poliittinen kysymys Uudessa-Seelannissa.
Maorit olivat valmiita jakamaan omastaan maapallon toiselta puolelta saapuneille tulokkaille. … Kun heimoille valkeni, että ne olivat luovuttaneet pois perinteiset maansa, oli jo myöhäistä.
Bennettin dekkari on monin tavoin erinomainen. Tarina etenee sujuvasti, henkilöt ovat kiinnostavia, taustatarina on koskettava ja tärkeä. Pidin myös siitä, että tekstissä käytetään myös maorin kielen sanoja ja että ne käännetään ja tarvittaessa käsitteet myös selitetään.
Toivottavasti tapaan Hana Westermanin vielä uudelleen, vaikka se tämän teoksen lopun perusteella vaikuttaakin epätodennäköiseltä.
Yksi ajatus artikkelista “Dekkariviikot 2023 – Auckland/Tamaki Makaurau”