Margaret Atwoodin kenties tunnetuimman romaanin alkuperäinen suomennos Orjattaresi (Kirjayhtymä, 1986; The Handmaid’s Tale, 1985; suomentanut Matti Kannosto; 395 sivua) ja niin sanottu korjattu painos (Tammi, 2017; 436 sivua) poikkeavat monin paikoin alkuteoksesta. Lisätyiltä ja puuttuvilta kohdilta näyttävien eroavuuksien lailla myös tulkinnanvaraiset, käsittämättömät ja selkeästi virheelliset kohdat alkuperäisessä suomennoksessa voivat johtua siitä, että alkutekstinä on ollut käsikirjoitus eikä julkaistu romaani. Tässä joitakin huomioitani kohdista, jotka ainakin olisi pitänyt korjata.
Kun olemme taas tien päällä, hän tokaisee minulle, hän pusertaa pikipäin kättäni, vilkaisee minuun. Sinähän olet kalpea kuin lakana, hän tokaisee.
Tokaiseminen soveltuu tämän sanomisen käännösverbiksi, mutta suotta se (oudosti) toistuu.
Back on the road, he squeezes my had, glances over me. You’re white as a sheet, he says.
Tässä ei tarvita alkutekstiä kertomaan, että tuskallista pitäisi olla tuskalliselta. Taas kerran siis: Miksi sanoa korjaamatonta korjatuksi?
Serena Joy puristaa käsiäni niin kuin nussittavana olisikin hän enkä minä, niin kuin se tuntuisi hänestä miellyttävältä tai sitten tuskallista, ja komentaja [- – -]
Mitä Orjattaren asuttamassa taloudessa syödään?
Se meille tarjottiin lounaalla, ruskeaa leipää ja salaattivoileipiä.
At lunch we got that, brown bread and lettuce sandwiches.
Jos englannin kielessä harrastettaisiin yhdyssanoja, olisi sana ehkä brownbreadlettucesandwiches eli salaattivoileipiä ruskeasta leivästä, tuskin erikseen sekä (paljasta) leipää että salaatinlehdillä päällystettyjä voileipiä.
Istun pienen pöydän ääressä ja syön haarukalla maissihiutaleita kermakastikkeessa.
Nam?
I sit at the little table, eating creamed corn with a fork.
Creamed corn on ruokalaji, jolle ei taida olla vakiintunutta suomennosnimeä. Ainakin tietoverkon hakutulokset viittaavat siihen suuntaan. Ymmärrän, ettei 1980-luvulla ollut Internetiä, muttei corn silti tarkoita maissihiutaleita.
Entä mitä kukkia Gileadin puutarhoissa kasvaa keskikesällä?
Tänään kukat ovat toisenlaisia, kuivempia, tarkkarajaisempia, keskikesän kukkia, päivänkakkaroita, mustasilmäisiä orvokkeja, joista alkaa pitkä liukumäkemme kohti syksyä.
Orvokkeja? Ei, vaan todennäköisimmin mustasilmäsusannoja (Thunbergia alata) tai ehkä ”black-eyed Susaneinakin” tunnettuja (loisto)päivänhattuja (Rudbeckia hirta), jonka muita nimiä englanniksi ovat muiden muassa poor-land daisy, brown Betty ja golden Jerusalem.
Today there are different flowers, drier, more defined, the flowers of high summer: daisies, black-eyed Susans, starting us on the long downward slope to fall.
Tässä kohdassa ihmettelen, miten takaisin ottamisen voi suomentaa hälventämiseksi:
Kamera tähtää korkeammalle ja me näemme tekstin, se on maalattu ilmeisesti lakanaan: HÄLVENTÄKÄÄ YÖ. Sitä ei ole mustattu, vaikkei meidän pitäisikään saada lukea mitään.
The camera pans up and we see the writing, in paint, on must have been a bedsheet: TAKE BACK THE NIGHT. This hasn’t been blacked out, even though we aren’t supposed to be reading.
Kertojan ystävä Moira oli kätevä käsistään:
[- – -] Moira osasi käsitellä koneita, hänhän korjasi itse autonsa ja hoiteli muutkin pikkujutut.
Mitä Moira oikein teki?
[- – -] she used to fix her own car, the minor things.
Eli korjasi autonsa pikkuviat.
Ymmärrän, että lausetta Humbugs, those we called. ei ole seuraavassa suomennettu, mutta miltä sanapelin kirjaimet maistuisivat suussa?
Muovipalat ovat kuin makeisia, piparminttua, yhtä viileitä. Haluaisin panna niitä suuhuni. Ne eivät maistuisi piparmintulta, vaan sitruunalta, C-kirjain. Kirpeää, hiukan hapanta kielellä, herkullista.
Sitruunalta vai piparmintulta ja lime(ti)ltä?
The counters are like candies, made of peppermint, cool like that. Humbugs, those we called. I would like to put them into my mouth. They would taste also of lime. The letter C. Crisp, slighly acid on the tongue, delicious.
Tämän nyt ainakin olisi voinut korjata:
Pituuteni on metri satakuusikymmentäkahdeksan ilman kenkiä.
Kumpikaan ei varmaan tässä tilanteessa voinut nähdä kertojan kainaloita, mutta kumpaa kertoja ajattelee:
Minua vaivasi tieto, että sääreni olivat karvaiset, sillä hapsottavalla tavalla jolla aikoinaan ajellut sääret karvoittuvat uudelleen; ja samoin olin tietoinen kainaloistani, vaikken tietysti nähnytkään niitä. Tunsin itseni epäsiistiksi.
En ehkä kääntäisi moukkamaista tai sivistymätöntä tarkoittavaa uncouth-sanaa epäsiistiksi, vaikka se tähän sopiikin.
I was conscious that my legs were hairy, in the straggly way of legs that have once been shaved but have grown back; I was conscious of my armpits too, although of course he couldn’t see them. I felt uncouth.
Näiden tyttöjen ikä lie muutettu jo alkuteokseen:
Onkohan heillä ikää niin paljon että he muistavat vielä jotain aiemmistakin ajoista, pallopeleistä farkuissa ja kumitossuissa, pyörälläajosta? Kirjojen lukemisesta omin päin? Ehkä hyvinkin. Vaikkeivät muutamat olekaan kuin kuudentoista, — pitää aloittaa mahdollisimman aikaisin, kuuluu periaate, ei saa hukata hetkeäkään, — niin silti he muistavat. Ja ne jotka tulevat heidän jälkeensä muistavat myös, vielä kolmen tai neljän vuoden ajan; mutta sitten he eivät enää muista. Silloin he ovat aina olleet valkoisissa, vain toistensa seurassa tyttöryhmissä; he ovat aina olleet ääneti.
En usko suomentajan numeroissa sekaantuneen, mutta alkuteoksessa tytöt ovat kaksi vuotta nuorempia:
Are they old enough to remember anything of the time before, playing baseball, in jeans and sneakers, riding their bicycles? Reading books, all by themselves? Even though some of them are no more than fourteen — Start them soon is the policy, there’s not a moment to be lost — still they’ll remember. And the ones after them will, for three or four or five years; but after that they won’t. They’ll always have been in white, in groups of girls; they’ll always have been silent.
Epilogin kaikinpuolinen erilaisuus muutettuine kappalejärjestyksineen ja monimutkaisine virkkeineen on haaste, mutta muun muassa tässä näen selkeän virheen, joka ainakin olisi pitänyt osata korjata:
Me varmaankin kaikki nautimme suuresti siitä eilisiltaisesta viehättävästä arktisesta käristysillallisestamme, ja nyt me saamme nauttia yhtä viehättävästä arktisesta puheenjohtajastamme.
Mitä illallisella tarjottiin?
I am sure we all enjoyed our charming Arctic Char last night at dinner, and now we are enjoying an equally charming Arctic Chair.
Arctic char on nieriä (Salvelinus alpinus). He söivät siis kalaa, eivät käristystä, eikä käännösväännöksessä ole mieltä, kun sanaleikki ei silti suomennu.
Vielä yksi korjaamisen arvoinen kohta eli pelastamisen ja pelastajaisten alkuperä:
Sana ”pelastajaiset” on kaikesta päätellen hänen keksimänsä, vaikka ”pelastaminen” tosin näyttää jo Gileadin alkukaudella alkaneen filippiläiskirjeistä poiketen merkitä yleisempääkin poliittisten vihollisten tuhoamista.
Olen kaukana raamattuasiantuntijasta, mutta käsittääkseni ”filippiläiskirjeet” viittaisi siihen suuntaan, jolloin termi on englanniksi Philippians. Alkuteoksessa puhutaan Filippiineistä, joissa termillä salvage on siis tässä meidän todellisuudessamme omalaatuinen merkitys:
Salvaging may have been his too, although by the time of Gilead’s inception it had spread from its origin in the Philippines to become a general term for the elimination of one’s political enemies.
Näitä kohtia on enemmänkin, mutta nämäkin riittänevät korjaamattomien kohtien osalta perustelemaan sarjani otsikon.
Tuulevin lukublogi 