Mitä on rikoskirjallisuus?

Paula Arvas ja Voitto Ruohonen ovat tehneet hienon työn kirjoittaessaan teoksen Alussa oli murha – johtolankoja rikoskirjallisuuteen (Gaudeamus, 2016; 408 sivua), joka on kovin koukuttava tietokirja.

Noin puolentoista vuosisadan mittaisen olemassaolonsa aikana rikoskirjallisuudesta lukuisine eri alalajeineen on vähitellen tullut laaja ja merkittävä osa kaunokirjallisuutta. Lajityypin edustajat osaavat viihdyttää, järkyttää ja ottaa kantaa. Alussa oli murha on asiantunteva ja perusteellinen kokonaisesitys rikoskirjallisuuden lajeista ja niiden kehityksestä. Tällaisen tietoteoksen parissa viihdyn ja uskon myös muiden rikoskirjallisuuden historiasta, alalajeista sekä niiden kehittymisestä ja sekoittumisesta kiinnostuneiden viihtyvän.

Johdannossa kirjoittajat paneutuvat yhdessä rikoskirjallisuuden viehätykseen ja rikoskirjallisuuteen kirjallisuuden yhtenä lajina, muut luvut heistä jompikumpi on kirjoittanut yksin. Eri luvuissa pureudutaan kattavasti ja kronologisesti edeten, mutta väistämättä myös muihin lukuihin viitaillen, salapoliisiromaaneihin, arvoitusdekkareihin, kovaksi keitettyyn ja noir-rikosromaaniin, yksityisetsivätarinoihin ja poliisiromaaneihin, sarjallistumiseen ja sarjamurhaajiin, erilaisiin trillereihin ja psykologiseen näkökulmaan, historialliseen dekkariin, metafiktioon ja parodiaan, erilaisiin rikostutkijahahmoihin, rikollisiin päähenkilöinä ja niin edelleen. Kotimainen ja usein myös pohjoismainen näkökulma tuodaan esille aina kunkin alalajin kohdalla. Erilliset tietolaatikot pureutuvat tarkemmin muutamiin näkökulmiin (esim. postmoderni ja rikollisjärjestöt) ja teoksiin (esim. Ruusun nimi, Lahjakas Herra Ripley). Lähdeluettelo on vakuuttava ja hakemisto asianmukainen – luonnollisesti, kun alan kotimaiset huippuasiantuntijat ovat asialla.

Ainoa, jonka puuttumista jäin äkkseltään miettimään, on hyvinkin suosituksi tullut Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja, jonka olisi voinut mainita vaikkapa historiallisen dekkarin luvussa, vaikka ymmärränkin, etteivät kaikki mitenkään mahdu mukaan. Ehkä kirjoittajat ovat ajatelleet näiden teosten kuuluvan enemmän nuorten kuin aikuisten rikoskirjallisuuteen. Lapsille ja nuorille suunnattu rikoskirjallisuus on muutamaa mainintaa lukuunottamatta ilmeisesti tarkoituksella rajattu teoksesta pois. Itse olisin sen mieluusti nähnyt kirjan yhden luvun aiheena, esimerkiksi muihin viestimiin liittyvän epilogin tilalla.

En ihmettelisi enkä vastustaisi, jos tämä teos saisi Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon.

(Tätä pikkuseikkaa en malta Cross-fanina olla, ihan vain näin suluissa, kysymättä: Viitanneeko sivun 256 Kate Franzler Amanda Crossin – jota ei kirjassa mainita – teosten päähenkilöön Kate Fansleriin?)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s