Nobel-palkitun Olga Tokarczukin romaanissa Aja aurasi vainajain luitten yli (Otava, 2020; Prowadź swój pług przez kości umarłych, 2009; suomentanut Tapani Kärkkäinen; 255 sivua) eletään puolalaisessa kyläpahasessa lähellä Tsekin rajaa.
Minäkertoja Janina, entinen siltainsinööri ja englanninopettaja, huolehtii talvisin kesänaapuredensa asunnoista ja uppoutuu astrologiaan, kääntää nuoren ystävänsä kanssa William Blaken runoja ja seuraa eläinten elämää ympärillään.
– Meillä on maailmankatsomus, niillä on maailmanaistimus. Ymmärrätkö?
Kun Janinan naapuri kuolee, hän yrittää tunkeutua mukaan rikostutkintaan. Pian ruumiita löytyy enemmänkin, kaikki metsästysseuran porukkaa. Ruumiiden löytöpaikoilla on runsaasti metsäkauriiden jälkiä. Ovatko eläimet käyneet surmapaikoilla kuoleman jälkeen vai ryhtyneet kostotoimiin?
Nyt tajusin, miksi passitorneja, jotka muuten muistuttavat keskitysleirien vartiotorneja, kutsutaan täälläpäin saarnastuoleiksi. Saarnastuolissa ihminen asettuu toisten Olentojen yläpuolelle ja antaa itselleen oikeuden päättää niiden elämästä ja kuolemasta.
Ominaiseen tapaansa kirjailija yhdistelee realistista kerrontaa ja fantasiaa, viljelee vinksahtanutta huumoria, sovittelee arkielämäkuvauksen, kuten vaikkapa ruokaostosten tai räystään korjaamisen, kanssa samaan pakettiin faabeleita ja horoskokooppeja sekä uskontokritiikkiä ja eläinaktivismia.
Romaani on hauska ja hurja, jonkinlainen dekkariparodia, jopa eräänlainen ekotrilleri, mutta tämä naapureitaan tarkkaileva ja heistä heitä itseään ennemmän tietävä neitimarple osoittautuu lopulta aivan omanlaisekseen tapaukseksi.
Tappamisen ylistäminen on pahuutta. Niin yksinkertaista se on.
Tuulevin lukublogi 
No mutta tämä vaikuttaa erityisen kiinnostavalta! Eläinten ja ihmisten (valta)suhde (tai suhteettomuus) aina kiinnostaa. En ole lukenut yhtäkään kirjaa Tocarczukilta, vaikka kirjailijan nimi on kyllä erittäin tuttu. Olen ehkä hieman huolissani, että hän kirjoittaa niin ”vaikeasti”, etten tajua. Minulla on välillä huono ”lukuitsetunto” ja pelkään, etten ymmärrä. Tuo pelko (usein aiheeton) sitten estää tarttumasta kirjoihin, jotka kiinnostavat. Taidanpa ottaa tämän lukuun ihan vaikka haastaakseni itseni ja pelkoni!
TykkääLiked by 1 henkilö
Ainakaan suomennoksia ei ole mitenkään vaikea lukea. Rohkeutta!
TykkääTykkää
En ajatellut kielellisesti vaikeaa, vaan sisällöllisesti (siis ajatuksia, juonta jne.) En siis siitä ole huolissani, ettei enkku kielenä taipuisi. :) Mutta ilmeisesti sisältö on ymmärrettävää. Kirjan pistinkin jo varaukseen kirjastoon!
TykkääLiked by 1 henkilö
Anteeksi. Luulin, että tarkoitit kielen rakenteita tai muuta sellaista, joka voi minusta käännöksessä vaikuttaa paljonkin. Ajatusten osalta Tokarczukia on minusta helppo ymmärtää ja tässä hänen kirjassaan on juonikin.
TykkääTykkää
Ensimmäiseksi huomion kiinnitti erikoinen, aika runollinenkin nimi. Dekkariparodia kuulostaa myös kutkuttavalta. Tämä oli minulle ihan uusi tuttavuus, täytyykin laittaa nimi mieleen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kirjan nimi on tosiaan runollinen, Blake-sitaatti.
TykkääTykkää
Tämä kirja on kiinnostava jo nimeä myöten, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Olin yllättynyt siitä, että tämä on jonkinlainen dekkari, mutta Elegian tavoin mietin onko tämä kuitenkin tyyliltään sellaista joka menee itsellä yli hilseen ja viheltää lujaa mennessään. Senhän selvittää vain kokeilemalla, tämä on varmaan saatavissa nyt myös äänikirjana.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tosiaan ”jonkinlainen” dekkari. Kannattaa kokeilla!
TykkääTykkää